Moraalisia ulottuvuuksia

Suomi on tekemässä suuria ratkaisuja. Kaikesta päätellen Suomea (= sen päättäjiä) ei tosin huvita tehdä niitä, mutta maailma menee nyt niin, että pakko mikä pakko. Meidän on linjattava maanpuolustuksemme liittoutumisen suuntaan, laitettava siihen merkittävästi lisää rahaa tai määriteltävä uudelleen maanpuolustuksen tehtävät. Näistä on jokin valittava, onnistuvat toki myös vaikka kaikki yhtäaikaa.

Keskustelua on käyty korostetun asiakeskeisesti ja myös muka-asiakeskeisesti.Poliitikot ovat ainoa ryhmä, joiden myös odotetaan puhuvan ja olevan kiinnostuneita  turvallisuus- ja puolustuspoliittisista ratkaisuista. Merkittävä osa heistä ei ole oikeasti tästä asiasta kiinnostunut, vaikka pitäisi. Tai he pelkäävät kuollakseen äänestäjien reaktioita mihinkään omaperäisempään kannanottoon. Tästä sitten seuraa sitten heikkolaatuista jargonia, jolla pitää tunnollisen kansanvallan valtuutetun kuvaa yllä, kunnes saa mennä mukaan johonkin yleisesti hyväksyttyyn päätökseen.

Asiakeskeisyyden varjoon on  jäänyt myös moraali ja sen vaikutus keskusteluun, kantojen muodostumiseen ja päätösten tekoon. Moraalilla tarkoitetaan yleensä käsitystä siitä, mitä pidetään oikeana tai vääränä. Ja ne käsitykset voivat siis vaihdella ihmisten, tilanteiden ja olosuhteiden välillä. Jotkut kai haluavat myös moraalin edustavan (heidän itse määrittelemällään tavalla) jyrkkää ja pysyvää jakoa oikean ja väärän välillä. Moraali-sanaa voidaan myös käyttää etiikan eli moraalifilosofian synonyyminä. Kovasanaiset kannanotot ja hyvin sovittamattoman oloiset mielipide-erot kertovat, että moraali on jo läsnä turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa keskustelussa. Toisella tavalla ajattelevia pidetään lyhytnäköisinä ja vastuuttomina, jopa uhkana maan ja kansan tulevaisuudelle. Noin kovista kierroksista on kyse vain silloin, kun liikutaan ihmisten mielissä oikean ja väärän alueella. Sanat ovat kenties kansainvälisen politiikan tai maanpuolustuksen, mutta sävy on jotain ihan muuta. Tässä on kuitenkin kysymys ihmisyhteisön sisäisestä prosessista sen tuottamasta johtopäätöksestä, joten kaikki siihen prosessiin vaikuttavat asiat ovat olennaisia.

Itselleni turvallisuuspolitiikka on hyvin voimakkaasti eettisten näkökulmien värittämää, lähtien jo ratkaisustani kieltäytyä aseista. Oma kokemukseni Puolustusvoimien henkilökunnasta on se, että suurin osa heistä on kutsumustyössä toteuttamassa sitä, minkä kokevat syvästi oikeaksi. Luulen, että ylipäätään he, ketkä ovat syystä tai toisesta joutuneet omakohtaisesti rakentamaan näkemyksensä, on aina mukana myös hyvä ymmärrys siitä, mikä on sen oman ratkaisun moraalinen perusta. Ja sen perustan valinta on sekin, että jättää hyvän/huonon/pahan pohdinnat sivuun epäolennaisina ja keskittyy silkkaan pragmatiikkaan.

Mielessäni oli hahmotella tähän jatkoksi omasta mielestäni relevantteja moraalisia kysymyksiä. En vaan enää nyt jaksa ja palaan asiaan.


PS Olen välillä miettinyt, että onko tämä blogi ajautunut ihan sivuun alkuperäisestä kysymyksenasettelusta, jossa lähdin etsimään väkivallattomia tapoja osallistua maanpuolustukseen. Yhtään kovin konkreettista ehdotusta kun en ole saanut aikaiseksi tänne blogiin. Sitten ymmärsin, että väline itsessään on yksi vastaus. Minä, prosessoimalla tietoa ja omia näkemyksiäni sekä jakaen niitä, teen väkivallatonta maanpuolustustyötä. Tästä oivalluksesta sain hyvän mielen.