maanantai 3. joulukuuta 2012

Yhteisen näyn merkityksestä



Safer Globe -niminen tutkimusverkosto on toteuttanut kyselytutkimuksen kehitysyhteistyön, kriisinhallinnan ja rauhanvälittämisen rajapinnoista noiden asioiden kanssa tekemisissä olevilta. Se mikä tekee tutkimuksesta väkivallattoman maanpuoluksen kannalta mielenkiintoisen on, että se oli tarkoitettu  tarkoitettu kehitysyhteistyön, rauhanrakentamisen ja -välittämisen sekä kriisinhallinnan alalla toimiville suomalaisille organisaatioille, asiantuntijoille ja kansalaisjärjestöihmisille. Siis periaatteessa tavallaan hyvin samantapainen koostumus eri tavoin ajattelevien ja toimivien tahojen yhteistyötä, josta minäkin etsiskelen vainuja.
Tutkimuksen taustana oli selvittää nimenomaan kokonaisvaltaisuuden käsitettä konfliktien ratkaisussa ja siitä vaan ei vallitse yhteisymmärrystä. En saanut tolkkua onko tuohon tutkimukseen vastannut sotilaita, mutta joka tapauksessa eri toimijat katselivat asioita hyvin eri näkökulmista. Vaikka tämä ei siis olekaan sitä mitä haeskelen väkivallattomalla maanpuolustuksella, luulen että tällainen eri toimijoiden näkökulmien hajanaisuus on yksi vastaantulevista haasteista.

Tutkimuksen tulokset ovat ladattavissa täältä:
Kyselytutkimus kehitysyhteistyön, kriisinhallinnan ja rauhanvälittämisen rajapinnoista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti