Tämä on sarjasta turvallisuuspolitiikasta uudemmassa suomalaisessa populaarimusiikissa. Tässä jaksossa perusteltuna poikkeuksena virolaista punkkia. Vinkkejä kappaleista otetaan mieluusti vastaan.
Juice Leskinen - Eesti
1983 maailma makasi siihen malliin, että SKP:n enemmistön ja SKDL:n voimahahmo Aarne Saarinen ehdotti Suomen puolustuksen tehostamista lännen suuntaan, koska Norjasta kohdistui hänen mielestään suurin sotilaallinen uhka Suomen suuntaan. Presidentti Koiviston Neuvostoliiton vierailulla jatkettiin YYA-sopimuksen voimassaoloa vuoteen 2003 saakka, Reagan kutsui Neuvostoliittoa pahan valtakunnaksi ja Puolan valtio protestoi Lech Walesan saamaa Nobelin rauhanpalkintoa. Jälkeenpäin on helppo todeta, että kommunismin romahdus oli jo väistämätön, mutta silloin tilanne näytti ihan muulta.
Juicen kappale voidaan asettaa jatkumolle, joka alkoi Kekkosen vierailusta Neuvosto-Eestiin vuonna 1964. Sillä matkalla Kekkonen sirotteli puheillaan ja teoillaan tunnustusta veljeskansan olemassaolon oikeutukselle, tai ainakin sellaisina niitä virolaisten keskuudessa tulkittiin. Läpi vuosikymmenten pitivät suomalaiset estofiilit yllä yhteyksiä lahden yli ja oman osansa teki myös meren yli kantava Suomen televisio sekä säännöllinen matkustajaliikenne
Juice ei kappaletta tehdessään ollut ikinä käynyt Virossa. Laulun sanat eivät juuri sisällä kummoisia julistuksia, vaan ovat lähinnä puolivillaista naljailua neuvostosysteemin piirteille. Mutta se ei tee kappaleesta yhtään vähemmän kantaaottavaa, sillä sen tärkein kannanotto oli Eestin mainitseminen omana ja omaleimaisena kokonaisuutenaan. Se tunnusti maan ja kansan olemassaolon ja se oli arvokkainta, jota siinä vaiheessa oli annettavissa virolaisille. Siitä kertoo sekin, että kappaleesta tuli Virossa hyvin suosittu ja Ivar Tugla teki siitä vironkielisen version nimellä ”Soome.”
J.M.K.E. - Tere perestroika
Punk syntyi 1970-luvun lopulla ja levisi ensin yli läntisen maanpiirin. Punkin ytimessä olevan kapina ja itse tekemisen henki saivat kaikkialla sille yhteiskunnalle ominaisia piirteitä. Britanniassa kuninkaallisia halveerattiin, meillä Kekkosta. Kun punk levisi Neuvostoliittoon, se sai siellä paljon julmempaa kohtelua kuin lännessä. Jos täällä tyydyttiin kauhistelemaan mediassa ilmiötä ja kieltämään Sex Pistolsin maahantulo, heitätti järjestelmä Neuvostoliitossa punkkareita muiden toisinajattelevien tavoin vankiloihin ja mielisairaloihin. Näihin aikoihin vierailulla Tallinnaan ilahtui paikallinen oppaamme kuullessaan meidän puhuvan perestroikasta ("Oletteko kuulleet siitä?"), mutta sitten neuvostokansalaisen suojamekanismit iskivät päälle ja puheenaihe vaihtui livakasti.
Laulavalla vallankumous on nimitys Viron itsenäistymiskamppailulle 1987-1990. Virolaisten protestin välineenä oli nimenomaan musiikki. Hieman kärjistäen voi sanoa, että virolaisten musiikin rakkaus oli koko Baltian itsenäistymiseen johtavan prosessin kannalta olennainen katalyytti. Ainakin maan rajojen ulkopuolella näkyvin osoitus uuden ajan alkamisesta oli Villu Tamme ja J.M.K.E.:n Tere Perestroika. Asianmukaisen räkäinen punkbiisi kätkee sisälleen toiveen ja vaatimuksen uudesta, demokraattisesta ja itsenäisestä Virosta (sanat suomeksi). Gorbatsovin uudistusliike perestroika lähti käsistä ja nopeutti, mutta myöskin varmasti helpotti Neuvostoliiton romahdusta. Sitä romahdusta, joka Putinin mielestä oli katastrofi ja jonka hänen mielestään olisi voinut välttää.
Koiviston virallinen Suomi oli hyvin nihkeä Baltian itsenäistymistaistelulle. Koivisto noudatti linjakkaasti omaa, tiukan reaalipoliittista linjaansa tässäkin tilanteessa. Virolaisten tukeminen jäi muiden tahojen ja kansalaisten varaan. Oheisessa videossa voidaan hieman tulkiten esittää nuoren toimittajan Markus Leikolan esittävän läsnäolollaan tukensa kappaleelle ja sitä myötä virolaisten vieltä toteutumattomalle unelmalle itsenäisyydestä. Ja kyllä Suomen valtiokin tuli mukaan talkoisiin aikanaan.
Tuossa virolaisten tukemisessa olisi tärkeää huomata, että Suomi pelasi kaksin kortein. Virallisella tasolla oltiin todella selkeästi Neuvostoliiton yhtenäisyyden kannalla ja Gorbatsovin puolella. Samaan aikaan Suomi teki, presidentin suostumuksella, merkittävää virkamiestason yhteistyötä virolaisten kanssa. Hyvänä esimerkkinä voisi toimia se, kuinka Suomi salli Viron keskuspankin siirtää käteisen valuuttavarantonsa Suomen pankin holveihin, mikä oli selkeästi Neuvostoliiton lain vastaista. Samoin Viron hallituksen edustajille virallinen Suomi antoi logistista tukea, vaikka tämä.oli periaatteessa virallisen ulkopolitiikan vastaista.
VastaaPoistaJopa kansalaistoiminnasta on todettava, että se oli vain puolittain spontaania. Ystävyyskuntatoiminta, kulttuuriyhteydet, koululaisten kirjeystävätoiminta ja muut yhteistoiminnan muodot perustuivat yhdistyksiin, joilla oli vähintään puolivirallinen asema. On selvää, että mikäli valtiovalta olisi halunnut rajoittaa tätä kansalaistoimintaa, se olisi onnistunut helposti. Maamme on pieni ja halu tukea virallista ulkopolitiikkaa oli kova. Mikäli presidentti olisi kehottanut rajoittamaan yhteyksiä, nämä olisivat vähentyneet kummasti.
Sen sijaan muistan hyvin, että 1990-luvun vaihteessa Viro-yhteistyöhön liittyi epäpoliittisen yleisisänmaallisuuden leima. Minullakin oli koulun välittämä kirjeystävä Virossa ja lauloin nuorena kuorolaisena monissa yhteiskonserteissa virolaisten kuorojen kanssa. Innostus virolaisten asiaan oli kova. Kirjeystävä ei ollut edes oikein vapaaehtoinen asia. Se annettiin ja sille piti kirjoittaa opettajan valvonnassa. Myöhemminkin opettaja kyseli, oliko kirjeenvaihto jatkunut. Sitten seuraavana kesänä, olisikohan ollut kesällä 1991, sieltä tuli kirjekaverin äiti meillä käymään ja yöpymään osana oman kuntansa delegaatiota. Toi tuliaisiksi hirveän pahanmakuisia karkkeja ja sai viemiseksi kaikenlaista hyödyllistä.