sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Bäckman on vihdoin onnistunut

Johan Bäckman on viime vuodet omistautunut ajamaan Venäjän valtion asioita Suomessa ja muualla maailmassa. Bäckman on älykäs, taitava ja erittäin manipulatiivinen henkilö. Häntä pidetään pellenä, mutta sitä hän ei tosiaankaan ole, vaikka ehkä niin joskus käyttäytyykin.



Aiemmin Bäckman ilmoitti olevansa RISIn edustaja profiileissaan, mutta ne maininnant hävisivät noin vuosi sitten.

Hän on toiminut, ja todennäköisesti toimii edelleen, suoraan Venäjän presidentinhallinnon alaisen RISI-ajatuspajan pohjoismaiden edustajana,  ollen aktiivinen ainakin myös Ruotsissa. RISIä johtaa tällä hetkellä Mihail Fradkov, maan entinen pääministeri ja Venäjän ulkomaantiedustelun johtaja. Ylipäätään RISIä pidetään Venäjän ulkomaantiedustelun osana. Arviot sen painoarvosta vaihtelevat, mutta joka tapauksessa se on Venäjän valtion elin.

Bäckman on kiertänyt vuosia Venäjää kertomassa medioissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, miten Suomessa sorretaan venäläisiä, miten epädemokraattinen maa Suomi on ja kaikkea muuta vastaavaa. Johan Bäckman on käynyt myös Syyriassa ja Libanonissa jakamassa ”Palmyran vapauttajien kunniamerkkiä” paikallisille poliitikoille ja sotilaille.

Nyt Bäckman on pystynyt synnyttämään Venäjän etuja ajavan verkoston. Ei hän tietenkään yksin ole sitä tehnyt, mutta hän on keskeinen henkilö siinä, miten erilaiset nykyistä yhteiskuntajärjestelmää vastustavat tahot ovat kietoutuneet yhteen. Tämä verkosto on paljolti Johan Bäckmanin kutoma ja uskon hänen esimiestensä Moskovassa olevan hyvin tyytyväisiä nyt saavutettuun tilanteeseen. Tämä verkosto ei siis ole mikään käskysuhteinen organisaatio, vaan kaikki ovat mukana omista syistään. Toimintaa voisi luonnehtia poliittiseksi liittolaisuudeksi, jossa erilaisten tavoitteiden ja motiivien kautta on päädytty yhteen. Siinä päätymisessä Bäckman on ollut epäilemättä aktiivisesti mukana.

Kaksi verkoston avainhenkilöä ovat Paavo Värynen ja Ilja Janitskin. Jälkimmäisen eduskuntavaaliehdokkuudesta ilmoittaessaan Väyrynen lausui, että Janitskin on mainettaan parempi mies, jota on kohdeltu kaltoin, ja että hän on yksi liikkeen "tähtiehdokkaista”. Hän on siis sitoutunut paitsi ehdokkaaseen, myös hänen tarinaansa. Osa sitä tarinaa on myös Johan Bäckman.



Moskovassa toimiva asianajaja Jon Hellevig on aiemmin ollut Bäckmanin lojaali liittolainen, mutta nyt näyttää syntyneen välirikko.


Bäckmanin ja Janitskinin suhde ulottuu ilmeisesti ainakin reilun parin vuoden taakse. Kun Suomen poliisi sai vihdoin pakoilleen Janitskinin vastaamaan syytteisiin, käynnisti Bäckman Venäjälle ja kansainväliselle yhteisölle suunnatun kampanjan, jossa väitettiin Janitskinin olevan poliittisesti vainottu toimittaja. Bäckman kävi myös Pietarissa luennoimassa miten Suomessa vainotaan MV-lehteä ja sen vetäjää Ilja Janitskinia. MV-lehti julkaisi ison jutun luennosta ja Janitskin jakoi sen VKontakten profiilissaan.

Bäckman kävi Janitskinin luona Andorrassa, jonne tämä oli paennut Suomen viranomaisten luovutuspyyntöä. Ilja Janitskin ja Johan Bäckman tuomittiin viime kesänä käräjäoikeudessa raastuvanoikeudessa yhdessä, muun muassa toimittajaan kohdistuneesta vihakampanjasta. Toimittajan käsitteli työssään Venäjän informaatiovaikuttamista ja valikoitui kohteeksi sen takia. Oikeuden päätöksen mukaan kyseessä oli suunnitelmallinen, pitkäkestoinen ja monin tavoin piittaamaton rikossarja. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen eli menee hovioikeuteen.


Suomen kansa ensin -puolueen Marco De Wit haastattelee Bäckmania oikeudenkäynnin aikaan oikeustalolla. De Wit kävi muuten Bäckmanin ja Putkosen vieraana Donetskin alueella. 

Kun raastuvanoikeuden käräjäoikeuden käsittely lähestyi, niin samaan aikaan skenen mediat häivyttivät tarmokkaasti Bäckmanin Venäjä-yhteyksiä. MV-lehteä silloin vetänyt Juha Korhonen teki YouTube-haastattelun, jossa heidän käymästään keskustelusta käy ilmi, että Bäckman ei liity Venäjään oikeastaan mitenkään.



Tämä Bäckmanin uittaminen sisään maahanmuuttovastaiseen maisemaan on nyt niin pitkällä, että hän on jo melkeinpä yksi omista. Ja niin hän onkin, ainakin siinä mielessä, että Bäckman ja muut Venäjän asialla olevat keskittyivät jo kesällä 2015 maahanmuuttovastaiseen retoriikkaan, joka alkoi upota kunnolla seuraavan syksyn pakolaiskriisin myötä. Joka tapauksessa aiemmin naurun ja pilkan kohteena ollut Johan Bäckman on nyt ihan oikeasti mukana pienessä, mutta näkyvässä pelissä.

Väyrysellä ja Bäckmanilla ei näytä suoria suhteita olevan. Jo Kansalaispuoiueen aikana Väyrynen kuitenkin rekrytoi puolueen asiantuntijajäseniksi nipun Venäjän asiaa ajavia, myös Bäckmania lähellä olevia. Nyt Väyrynen on päässyt Janitskin-yhteytensä myötä myös MV-lehteen ja saa tiedotteensa julki siellä. Näin hän on päässyt vaatimaan muun muassa uusien torjuntahävittäjien ostamatta jättämistä. Vaikka MV-lehden suurimman suosion päivät ovat ohi, niin sillä on edelleen vaikutusvaltaa maahanmuuttovastaisissa ja rasistisissa piireissä. Sen linja on ollut Venäjä-myönteinen ja nähdyn pohjalta linja tullee vahvistumaan. MV:n tähtäimessä lisäys: on heikentää ja purkaa kaikkinaista länsi-integraatiota, niin poliittista, taloudellista kuin sotilaallistakin.



Väyrysen ja MV:n mielestä uusia torjuntahävittäjiä ei tarvitsisi hankkia.

Seitsemän tähden liikkeen ehdokaslistalta löytyy henkilöitä, jotka ovat tuttuja Bäckmanin aiemmista projekteista ja erilaisten ääriajatusten esittäjinä sosiaalisessa mediassa. Jouko Piho on profetioita ja lopunaikoja voimakkaasti esillä pitävä uskonnollinen kiihkoilija. Listalta löytyy myös Finnsanity-blogin pitäjä Arhi Kuittinen, jonka ajattelusta ja ilmaisusta en ymmärrä juuri muuta kuin mielipiteiden kiihkeyden. 

Kokonaisuutena näyttää siltä, että Seitsemän tähden liike voi olla se Kremlille myönteinen puolue, jota Suomeen ei ole vielä tähän mennessä saatu.

Bäckman kustansi venäläisen professorin Igor Panarinin kirjoittaman kirjan, jonka julkaisun yhteydessä hänen solmimansa verkosto on hyvin näkyvillä. On varmasti täysin selvää jokaiselle tilaisuuteen osallistuvalle puhujalle, mitä asiaa tilaisuudessa ajetaan. Siksi voi hyvällä syyllä heidän olettaa suhtautuvan Bäckmanin toimintaan ja tavoitteisiin Venäjän hyväksi myönteisesti. Kukin voi itse tarkistaa tallenteesta, jonka muuten on tehnyt Reformi-liikkeen kansanedustajaehdokas Panu Huuhtanen, mitä tilaisuudessa puhuttiin.


Pirkko Turpeinen-Saari puhui otsikolla ”Miten NATO on muuttanut ja muuttaa Suomea”. Turpeinen-Saari on taustaltaan vasemmistolainen, entinen SKDL:n ja ja sittemmin lähinnä vähemmistökommunistien muodostaman Demokraattisen vaihtoehdon kansanedustaja. Nyt hän on Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liikkeen ehdokkaana ja istui kolmantena pöydässä, kun Janitskinin eduskuntavaaliehdokkuus julkistettiin. Viime aikoina hänen aviomiehensä, journalisti ja kirjailija Mauno Saari, on myös aktivoitunut poliittisesti. Kumpikin heistä on tuttu hahmo muun muassa valemedia Vastavalkeassa.


Venäläis-suomalainen ystävyysseuran Rufin vetäjä Daria Skippari-Smirnov puhui tilaisuudessa aiheenaan ”Venäläisten oikeudet ja informaatiosota”. Rufi on tiukan putinistinen järjestö, joka toimii yhteistyössä Venäjän suurlähetystön kanssa. Se järjestää muun muassa Kuolemattomien rykmentin marssin Helsingissä. RuFi on läheisessä yhteistyössä Suomi-Donetsk-yhdistyksen kanssa. Ne pitävät muun muassa yhteiset pikkujoulut, jonne kokoontuu vuosittain kirjava joukko Venäjän asian omakseen tuntevia. RuFi tuki presidentinvaaleissa Paavo Väyrystä ja järjesti Trumpin ja Putinin vierailun aikana heille tukimielenosoituksen, jossa puhui mm. Junes Lokka.



Ekman näkee itsensä nimenomaan vaikuttajana, joka pyrkii ajamaan poliittisia päämääriään.

Jarmo Ekman on hieman vaikeammin määriteltävä hahmo, mutta kuten hänen puheensa otsikko ”Vaalivaikuttaminen - suomalaisen syvän valtion sota äänestäjiä vastaan” kertoo, ovat salaliittoteoriat hänelle tärkeitä. Ekman työskenteli aikoinaan Luhanskissa Janus Putkoselle ja on useaan otteeseen käynyt vallatulla alueella Donbassissa. Sittemmin hän on keskittynyt salaliitteorioiden levittämiseen muun muassa omassa blogissaan. Hän on viime aikoina pitänyt esillä erityisesti QAnon-salaliittoteoriaa, kirjoittaen siitä muun muassa MV-lehteen. Ylipäätään QAnon-väki on voimakkaasti aktivoitunut viime aikoina ja hakee selvästi jalansijaa vaihtoehtoisempiin näkemyksiin uskovien keskuudessa. Ekman on myös Kristallipuolueen (vaaliliitosssa IPUn kanssa)  kansanedustajaehdokkaana Pirkanmaalla

Juha Korhonen on valemedioiden sarjayrittäjä. Ensin oli NykySuomi, sitten MV-lehti ja nykyisin Nettiuutiset. Hän puhui aiheenaan ”Valtamedian valheet ja vapaiden medioiden mustamaalaaminen”. Päätellen Korhosen aikaisen MV:n ja nykyisen Nettiuutisten sisällöstä, on hänen yhteistyönsä Bäckmanin kanssa hyvin toimivaa ja läheistä. Tosin Nettiiutisten toimivin osa lienee nettiradio, uusia tekstisisältöjä ei juuri ole.

On siis nähtävissä, miten Bäckman on onnistunut rakentamaan toimivat yhteydet ja mobilisoimaan tarvittaessa hyvin erilaisia tahoja tukemaan omaa toimintaansa. Näin tasavallan presidentin julkisesti nollaama ”eräs dosentti” on saanut ihan oikeasti jotain aikaiseksi.


Bäckmanin toimet ovat hänen asemansa takia selvästi nimenomaan Venäjän ohjaamaa toimintaa ja siksi kaikki hänen verkostonsa ovat tahallaan tai tahattomasti osa Venäjän valtion vaikuttamistoimintaa Suomessa. Kukaan ei voi enää Suomessa vedota siihen, ettei ymmärtäisi mikä Bäckman on miehiään. Mutta kuten näkyy, liittolaisia on löytynyt ja kun pää on nyt isommin auki, saa nähdä mitä tapahtuu.

P.S. Ole hyvä :)