Hiljattain startannut Suomen Geopoliittinen Seura perustajinaan joukko vanhemman kaartin #turpo-vaikuttajia, on aktivoitunut ja tuottanut ensimmäiset blogi-kirjoituksensa. Kokeneen diplomaatin Heikki Talvitien avaus ”Yhdysvallat, NATO, Suomi ja Venäjä” vaikuttaa olevan lähinnä taannoisen NATO-selvityksen innoittama. Kirjoitus hahmottaa maailmaa ajoittain omasta näkökulmastani niin perinjuurin kummallisesti, että päätin kirjoittaa 140-merkin sijaan ihan kokonaisen vastineen kirjoitukselle. Iso kiitos kuuluu Riiheläiselle mahdollisuudesta julkaista tuotos hänen blogissaan vieraskynänä.
Talvitien kirjoitus jakaa paljon näkökulmia toisen perustajan Risto Volasen tuotosten kanssa, joihin olen aiemmin kysellyt Twitterissä tarkennuksia melko laihoin tuloksin. Molemmat herrat ja oikeastaan koko seura tulivat taannoin Riiheläisen ryhmittelyssä luokiteltua politiikaltaan ”stoppareiksi”. Heidän argumentointinsa on minusta usein yllättävää, sillä tuntuu, että heidän tavoitteilleen, kuten NATO-jäsenyyden vastustamiselle, olisi olemassa paljon loogisempia ja paremmin tarkastelua kestäviä argumentteja.
Tämän kirjoituksen rakenne on, että esitän Talvitien tekstin kappale kappaleelta (eri fontti ja sisennys) ja omat kommenttini aina sen jälkeen.
Yhdysvallat, NATO, Suomi ja Venäjä
Kansainvälinen tilanne Itämerellä on ollut jännittynyt jo jonkin aikaa. Nato ja Yhdysvallat näkevät tämän Venäjän aktiivisena toimena suurvaltastatuksensa palauttamiseksi. Venäjä taas näkee Naton levittäytymisen sen rajoille uhkaavan omaa turvallisuuttaan ja reagoi tähän haasteeseen. Samoin Venäjä on ilmaissut vastustuksensa Yhdysvaltain uudelle ohjuspuolustusjärjestelmälle, jonka se katsoo uhkaavan itseään ja vallitsevaa ydinasetasapainoa. Yhdysvallat taas lähtee siitä, että rakenteilla oleva ohjuspuolustusjärjestelmä on tarkoitettu omaksi ja liittolaisten suojaksi Iranin mahdollisen ydinaseen varalta.
Olen samaa mieltä tilanteen kiristymisestä, sekä siitä, että näitä näkökulmia osapuolet korostavat. Venäjä tuskin kuitenkaan hetkeäkään on eri mieltä siitä, etteikö se vaatisi itselleen suuravaltastatusta. Talvitie jättää kokonaan huomiotta sen, että merkittävin seikka Itämeren alueen tilanteen kiristymiseen on Ukrainan kriisi, joka huomattavasti selvemmin kuin mikään muu on kiristänyt Venäjän ja niin NATO:n kuin EU:nkin jäsenvaltioiden välejä. Lisäksi kannattaa huomioida, että nämä auki kirjoitetut näkemykset ovat se, miten osapuolet viestivät tilanteen näkevänsä. Kumpi tahansa voi hyvin olla aivan eri mieltä todellisesta tilanteesta, kun muistetaan miten rehellisesti osapuolet ovat aiemmin viestineet. Varsinkin ohjuspuolustusta koskevassa keskustelussa tuntuvat kaikki keskustelijat puhuvan täysin todellisuuden vierestä. Syiksi ja epäilyksiksi esitetään seikkoja, jotka ovat helposti todennettavissa teknisesti mahdottomiksi. Esimerkiksi on vaikea nähdä järjestelmällä relevanssia Iranin suuntaan kun sillä ydinaseita ei vielä ole ja niiden kehittämisen lopettamisestakin on jo päästy sopuun. Samoin on vaikea nähdä miten Itä-Eurooppaan sijoitetut keskimatkan ohjusten torjuntaan sopivat järjestelmät vaikuttaisivat Venäjän kykyyn iskeä Yhdysvaltoihin, kun näin pitkälle lentäviä ohjuksia ei kyetä järjestelmällä torjumaan eivätkä lentoradat kulje järjestelmän alueen kautta.
Suomen on tässä konstellaatiossa löydettävä oma paikkansa. En epäile, etteivätkö kaikki suomalaiset ensisijaisesti halua itselleen sellaisia järjestelyjä, joilla he katsovat turvallisuutemme lisääntyvän. Vaikeutena on vain se, että näkökannat eroavat sen suhteen missä määrin erilaiset ratkaisut tuottavat turvallisuutta tai sitä vähentävät.
Tasavallan presidentti Niinistö on määritellyt tämän asian eräässä puheessaan näin: Suomi on osa länttä ja Venäjä tietää sen.
Sekä Talvitie, että tasavallan presidentti ovat mielestäni lausunnoissaan oikeassa.
Mitä tuolla halutaan sanoa, ei ole aivan selvää. Tarkoittaako se sitä, että Suomi on osa lännen arvojärjestelmää ja myös osa lännen turvallisuusjärjestelmää ja Venäjän on siihen tyytyminen? Vai antaisiko se lausujan kannalta sellaisen mahdollisuuden, että Suomen alue ei muodostaisi sotilaallista uhkaa Venäjälle ja että tämänkaltainen tulkinta antaisi pienelle maalle liikkumavaraa mahdollisessa kriisissä? Näitä asioita on tietenkin pohdittu niin Yhdysvalloissa, Natossa kuin myös Venäjällä. Eräitä johtopäätöksiä voidaan jo tehdä siitä, mikä on tämänhetkinen tilanne ja mihin suuntaan ollaan menossa.
Minun vaikea ymmärtää miksi Talvitie tekee lausunnosta näin spekulatiivisen tulkinnan. Eikö selkein tulkinta olisi, että Niinistö tarkoittaa juuri mitä sanoo? Eli että Suomi luetaan käytännössä kaikkien, mukaan lukien Venäjän, mielestä länteen. Länsi tosin on väljästi määritelty, mutta kuitenkin taas yleisesti tunnustettu joukko maita. Johtopäätös tästä on silloin lähinnä, että Suomi ei voi esiintyä ”lännen ja Venäjän välissä”, vaan korkeintaan lännen edustajana Venäjän suuntaan.
Varsin arvovaltainen ja tietomäärältään merkittävä nelikko teki arvion Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Kyseessä on selvitys, jossa ei pitänyt ottaa kantaa siihen, pitäisikö Suomen (ja Ruotsin) liittyä Naton jäseniksi vai ei. Kun on lukenut selvityksen, niin olen jäänyt pohtimaan, miten selvitys eroaisi nykyisestä, jos sen olisi tehnyt Nato. Varmaan kielenkäyttö olisi hieman erilaista, mutta esim. Venäjä-osioltaan suuria eroja ei varmaankaan olisi syntynyt. Uskoisin, että jäsenyyskysymyksen asettelu olisi ollut varsin yhteneväinen Suomessa tehdyn selvityksen ja mahdollisen Natossa tehdyn selvityksen kanssa.
Jäin miettimään tarkoittaako Talvitie havainnollaan sitä, että tilannekuva näiden asiantuntijoiden ja NATO:n välillä on yhtenevä ja että selvitys on objektiivinen. Vaiko yrittääkö hän vihjata, että selvitys olisi tehty tarkoitushakuisesti erityisen NATO myönteiseksi? Jos tarkoitus on jälkimmäinen, olisi huomattavasti rehellisempää sanoa se suoraan. Kirjoittajia tuskin voi ainakaan kollektiivisesti pitää ”Natohaukkoina” – pikemminkin etukäteen pelättiin kauheasti, että osan asiantuntijoista ennakkoon ilmaistut Nato-jäsenyyttä vastustavat kannat värittäisivät myös selvityksen sisältöä.
Nato-selvityksen yhteenvedossa nostetaan ensiksi esille Suomen (ja myös Ruotsin) jäsenyysvaihtoehdon mukanaan tuoma strateginen mullistus Itämeren alueella: ”Päätös liittyä Pohjois-Atlantin liittoon ja sitoutua sen viidennen artiklan mukaiseen kollektiiviseen puolustukseen edustaisi suunnanmuutosta, joka muuttaisi täysin Suomen turvallisuuspolitiikan ja erityisesti suhteen Venäjään… Toisin sanoen päätös liittyä Natoon ei olisi pelkkä Suomen Nato-kumppanuuden asteittainen laajennus”.
Silti hyvin olennainen kohta selvityksessä löytyy myös sivulta 50. Siellä todetaan, että molemmat maat (Suomi ja Ruotsi) ovat viime vuosina kehittäneet Nato-suhdettaan. Usein väitetään, että vuonna 1994 alkaneen Naton rauhankumppanuusohjelman jäsenyyden ja sen jatkoksi vuonna 2014 perustetun laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyön kautta Suomi ja Ruotsi ovat käytännöllisesti katsoen jo liittokunnan jäseniä ja sellaisina ulkopuolinen maailma ne näkee. Isäntämaasopimus, jonka molemmat maat allekirjoittivat Naton Walesin huippukokouksessa 2014, on jo voimassa Suomessa ja menee Ruotsissa valtiopäivien käsittelyyn tänä keväänä. Tämä vahvistaisi oletusta siitä, että Suomi ja Ruotsi olisivat EU- ja kahdenvälisten sitoumusten nojalla, ja laajemmin läntisen solidaarisuuden vuoksi mitä todennäköisimmin osallisena sotilaallisessa konfliktissa Itämeren yhteisellä strategisella alueella.
Tässä esitellään yksinkertaistaen kaksi kantaa: Joko NATO:on liittyminen olisi lähes semanttinen asia tai sitten todella dramaattinen muutos Itämeren turvallisuusarkkitehtuurissa. Talvitie ei vielä paljasta, kumpaa mieltä itse on. Onko Suomi siis käytännössä jo jäsen vai vielä dramaattisen muutoksen päässä jäsenyydestä?
Edellä oleva kappale on osoitus siitä, että Suomi ja Ruotsi ovat jo nauliutuneet Yhdysvaltain sotilaalliseen läsnäoloon omalla alueellaan. Tämä ratkaiseva askel otettiin, kun allekirjoitettiin ja saatettiin voimaan ns. isäntämaasopimus. Se määrittää ne strategiset pisteet Suomen alueella, josta käsin Yhdysvallat (Nato) voi uhata Venäjän ydinaluetta ja järjestely toimii niin harjoituksissa kuin myös kriiseissä. Ruotsi on tietenkin varannut itselleen parlamenttikäsittelyn, ennen kuin se saattaa isäntämaasopimuksen omalta osaltaan voimaan.
Tässä kohtaa Talvitien argumentointi ja faktapohja pettää. Talvitie kirjoittaa ensin itse edeltävän kappaleen muotoon ”usein väitetään” ja käyttää tämän jälkeen seuraavassa kappaleessa sitä todisteena (”on osoitus siitä”). Eihän näin voi mitään todistaa.
Toisekseen kappaleessa esitetty ajatus strategisista pisteistä Suomen alueella ei perustu tosiasioihin. Isäntämaasopimuksessa ei ole mitään paikkaluetteloita saati sellaista tietoa, jonka perusteella voisi väittää niistä uhattavan Venäjän ydinaluetta. Tämän voi kuka tahansa tarkistaa sopimuksen tekstistä.
Mikä sitä paitsi on ”Venäjän ydinalue” – muu kuin dramaattiselta kuulostava termi? Onko Venäjällä muita alueita kuin ydinalueita ja sijaitsevatko ne mahdollisesti Talvitien ajatusmaailmassa tunnustettujen rajojen sisä- vai ulkopuolella?
Selvityksestä on aika yleisesti hyväksytty tuo arvio ja katsotaan, että Suomi on ratkaisuillaan tehnyt Venäjästä vihollisen ja antanut alueensa Venäjän vihollisten käyttöön. Niin ollen se ei voi välttyä Itämeren alueella Venäjän ja lännen välillä mahdollisesti puhkeavalta sotilaalliselta kriisiltä.
Yleisluontoisella väitteellä (”Aika yleisesti… katsotaan”) ilman mitään viitteitä toimijoihin Talvitie on valmis sanomaan, että nimenomaan Suomen ratkaisut ovat tehneet Venäjästä vihollisen. Eihän edes Venäjä itse kommunikoi Suomen olevan millään tapaa vihollinen, joten on vaikea ymmärtää miksi maailma näyttäytyy tällaisena Talvitielle? Onko joku muu maailmassa sitä mieltä, että Suomi on tehnyt Venäjästä vihollisen? Samalla Talvitie jatkaa harhan levittämistä siitä, että isäntämaasopimus tarkoittaisi Suomen alueen luovuttamista muiden käyttöön. Näin ei todellakaan ole. Erityisen olennaisesti tähän liittyy sopimuksen kohta 12:
”This MOU is not intended to supersede national law or international obligations by which the Participants are bound.”
Vastaavasti Aluevalvontalaissa todetaan.
“Vieraan valtion sotilas ei saa ilman lupaa tulla Suomen alueelle eikä olla maassa”
Olen itse ollut jo jonkin aikaa tätä samaa mieltä ja katsonut Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä tästä näkökulmasta. Itse asiassa Suomen ei yksinkertaisesti kannata liittyä muodollisesti Natoon. Venäjä reagoisi poliittisesti ja lisäisi sotilaallista voimaansa Suomen rajoilla. Tämä saattaisi eskaloitua joskus sotilaalliseksi kriisiksi, mutta siihen ei riitä yksin Suomen Nato-jäsenyys. Sen sijaan Nato-jäsenyys tulisi hankaloittamaan Suomen ja Venäjän rajaliikennettä, keskinäistä kauppaa ja turismia. Suomen aloitettua pakotepolitiikan Venäjää vastaan ja Venäjän vastattua siihen, ei ole poissuljettavissa mahdollisuus (siihen), että pakotteista tulisi osa Suomen ja Venäjän suhteita mahdollisen Nato-jäsenyyden toteutuessa.
Nyt palaamme aiempaan kysymykseen siitä kumpaa mieltä Talvitie on. Vaikka hän aloittaa olevansa nimenomaan sitä mieltä, että Suomi on tehnyt Venäjästä vihollisen, vaikuttaa siltä, että hän ei ole oikeasti kumpaakaan mieltä vain ainoastaan NATO:a vastaan. Suomi on hänen maailmassaan jo luovuttanut alueensa ja tehnyt Venäjästä vihollisen, mutta siitä huolimatta tällä polulla jatkaminen tekisi Venäjästä uudelleen vihollisen ja aiheuttaisi ongelmia. Talvitie ilmeisesti tarjoaa Suomen turvallisuusratkaisuksi Venäjää, joka pitää meitä vihollisenaan ja yksin tämän asian kanssa jäämistä siksi, että kuitenkin voisimme jatkaa turismia edes nykyisellä matalalla tasollaan. Turvallisuusratkaisuna tämä on mielestäni täyden turvattomuuden valitsemista. Sellainen maailma, jossa Venäjä katsoo Suomen olevan NATO:a, mutta NATO ei, lienee lähes kaikkien mielestä erittäin huono vaihtoehto Suomen NATO-jäsenyyskysymykseen. Positiivisesti ajateltuna kyseessä olisi jonkinlainen NATO-bluffi. Joko Suomella on mahdollisuus olla hyvissä väleissä Venäjän kanssa ja näyttäytyä Venäjälle NATO:sta riippumattomana tai sitten Suomen varmaankin kannattaisi olla jäsen.
Isäntämaasopimus vertautuu vuonna 1940 Saksan kanssa tehtyyn kauttakulkusopimukseen, josta ei ollut enää perääntymisen mahdollisuutta.
Koska tämä ei tuo lisää informaatiota aiempaan virheelliseen isäntämaasopimuskritiikkiin, en oikein osaa lukea tätä muuten kuin sivistyneen ihmisen hienovaraisena natsikorttina.
Venäjän reaktiot näkyivät hyvin ulkoministeri Sergei Lavrovin pressikonferenssissa Oulussa. Siellä Lavrov toivoi, että Suomen ja Venäjän suhteet perustuisivat hyvälle naapuruudelle ja että Suomen ja Venäjän suhteet eivät olisi niin riippuvaisia kolmannesta osapuolesta. Suomi on halunnut välttää kahdenkeskisiä suhteita ja lähtenyt siitä, että EU hoitaa Suomen suhteita Venäjään, vaikka käytännössä EU:lla ja Venäjällä on hyvin vähän tekemistä keskenään. Komission johtaja Juncker on kieltänyt lähimpiä avustajiaan olemasta missään tekemisissä venäläisten kanssa. Rajakysymyksen ja pakolaiskriisin osalta Suomi vetosi siihen, että Suomi ei EU:n jäsenenä voi estää turvapaikan hakijoita tulemasta Venäjältä Suomeen ilman asianmukaisia dokumentteja. Käytännössä Suomi tunnusti, että se ei kykene EU:n jäsenenä valvomaan Suomen ja Venäjän rajaa ja että Venäjän tulisi se tehdä. Venäläiset eivät halunneet tässä yhteydessä kuulla EU:sta puhuttavankaan ja niin syntyi kahdenvälinen sopimus, joka koski Suomen, Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisille kulkuoikeutta kahdella pohjoisella raja-asemalla. Muilta läpikulku on kielletty. Epäilemättä sopimus vastasi Suomen intressejä ja myös EU:n intressejä. EU:han on osoittanut, ettei se kykene vartioimaan ulkorajojaan missään.
Suomi ei mielestäni suinkaan ole halunnut välttää kahdenkeskeisiä suhteita, mutta Suomi on sitouduttuaan EU:n jäseneksi halunnut myös käytännössä jäsenyyttä toteuttaa. Venäjälle edullista olisi tietenkin, että kaikki EU-maat asioisivat kahdenkeskeisesti ja täysin EU:sta välittämättä.
Itse en ole tietoinen myöskään Junckerin kiellosta, joten on varsin harmillista, että Talvitie ei tarjoa lähdeviitteitä asialle. Kuitenkin kun huomioi esimerkiksi BBC:n esittämät Junckerin kommentit, on vaikea ajatella Talvitien pyrkivän esittämään Junckeria tässä täysin totuudenmukaisessa valossa. Moni kun sanoisi Junckerin olevan jopa liian innokas yhteistyöhön Venäjän kanssa.
Suomi ei ole tunnustanut mitään Talvitien väittämän suuntaistakaan vaan ainoastaan, että Suomi kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia, jossa turvapaikanhakijaa kohdellaan turvapaikanhakijana riippumatta siitä, mitä papereita hänellä on mukanaan. Tämä ei liity millään tavalla EU-jäsenyyteen, vaikka turvapaikanhakijatilannetta esitetäänkin usein niin EU-lähtöisesti, että voisi kuvitella jopa tarkoituksella syyllistettävän EU:ta asiasta. Samoin heitollaan EU:n kykenemättömyydestä rajavalvontaan myös Talvitie vaikuttaa haluavansa parjata EU:ta. En tosin tunne hänen oikeaa EU-kantaansa, mutta sekin olisi mielenkiintoista kuulla.
EU:n rajavalvonnasta kuitenkin vastaavat jäsenmaat eikä suinkaan EU. Monia EU:n pyrkimyksiä edes auttaa jäsenmaita tehtävässä vastustetaan varsin tarmokkaasti.
Kriisin aikana EU:n jäsenvaltioilla on tosin ollut vaikeuksia rajavalvonnassa, mutta ei suinkaan siksi, etteikö rajoja voitaisi sulkea vaan siksi, että jäsenmaat ainakin yrittävät pitää kiinni ihmisoikeuksista ja sitoumuksistaan auttaa kaikkia turvapaikkaa tarvitsevia. Olen lähes varma, että mikä tahansa jäsenmaa kyllä saa ihmiset pysähtymään rajalla, jos ihmisoikeudet unohdetaan. Kokonaisuudessaan Talvitie tuntuu siis sekoittavan kyvyn valvontaan ja turvapaikanhakijoiden auttamisvelvoitteen toisiinsa.
Ulkoministeri Lavrov on antanut myös haastattelun Dagens Nyheterille. Kysymykset olivat lehden laatimat ja Lavrov vastasi niihin. Ensimmäinen kysymys koski Ruotsin ja Venäjän suhteita. Lavrovin vastaus lähti siitä, että suhteet kehittyivät varsin suotuisasti ennen Ukrainan kriisiä ja monia käytännössä tärkeitä sopimuksia solmittiin maiden välille. Lavrov totesi, että ne kaikki olivat Ruotsin aloitteesta lähteneitä. Suhteet ovat nyt ohentuneet, kauppa laskenut yli puolella jne. Tämä kaikki myös Ruotsin aloitteesta. Lavrov toteaa kuitenkin Venäjän olevan valmis parantamaan suhteita.
Lavrovin mukaan Venäjä ei ole siis aktiivisesti kehittänyt suhteitaan Ruotsiin vaan suhteiden parantaminen ennen Ukrainan kriisiä ja niiden ohentuminen kriisin johdosta ovat olleet kaikki Ruotsin aloitteellisuuden varassa. Samalla hän ilmeisesti kiistää, että Venäjän toimissa kriisin yhteydessä ylipäätään olisi mitään, joka olisi antanut Ruotsille aihetta tarkastella suhteita. Jälleen olisi mielenkiintoista tietää onko Talvitie itse tätä mieltä. Joka tapauksessa toisin kuin Talvitie avauskappaleessaan Lavrov kuitenkin huomaa yhteyden Ukrainan ja Itämeren välillä.
Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys saa Lavrovilta jyrkän reaktion. Tämä kannattaa noteerata myös Suomessa. Toisin sanoen Suomen ja Ruotsin muodollinen liittyminen Natoon katsottaisiin Venäjällä Itämerellä vallitsevan tilanteen muuttumisena oleellisesti. Olen edellä jo käsitellyt eräitä Venäjän mahdollisia reaktioita Suomen Nato-kaavailuiden toteutumiselle. Nyt siihen on lisättävä Venäjän asevoimien jatkuva demonstraatio, että väylät Pietarista Kaliningradiin pysyvät auki. Lavrov käsitteli myös paljon Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmää. Venäjällä se nähdään suunnatuksi sitä vastaan. Yksi merkillisyys oli tuoda ohjuspuolustusjärjestelmään kuuluva amerikkalainen sota-alus Mustalta mereltä Itämerelle lähelle Kaliningradia. Tämän operaation yhteys Iranin mahdolliseen ydinaseuhkaan tuntuu kovin kaukaa haetulta. Länsi myös selvästi antaa sytykkeitä venäläisten epäluuloihin amerikkalaisten vaikutteista.
Lavrov siis pitää mahdollista jäsenyyttä isona muutoksena. Valitettavasti Talvitien näkemys asiaan jäi edellisissä kappaleissa ristiriitaiseksi, emmekä tiedä onko hän samaa vai eri mieltä. Joka tapauksessa käsitellessään reaktioita mahdolliseen tulevaan jäsenyyteen, hän tekee uuden loogisen virheen. Jos demonstraatio on jo nyt jatkuvaa, miten se voi olla reaktio johonkin tulevaisuuden mahdolliseen tapahtumaan?
Vaikka Venäjä onkin systemaattisesti nyt vastustanut ohjuspuolustusjärjestelmän kaikkia osia, olisi hyvä muistaa, että Medvedev aikoinaan kehui päätöstä siirtää torjuntakykyä laivaperusteiseen AEGIS-järjestelmään. Olkoonkin, että artikkelista ei saa täyttä varmuutta onko Medvedev ymmärtänyt USA:n päätöksen oikein.
Kuten alussa toin ilmi, olen samaa mieltä siitä, että Iranin uhka on vähän erikoinen syy järjestelmälle, mutta niin ovat Venäjän väitteet järjestelmän vaikutuksesta ydinasetasapainoon. Käytännössä mitään Yhdysvaltoihin suunnattuja ohjuksia ei voida järjestelmällä torjua – saati Venäjältä laukaistuja. En kuitenkaan ymmärrä ollenkaan mistä sytykkeistä Talvitie puhuu ja miten näitä ovat tässä kontekstissa antamassa muut kuin Yhdysvallat.
Yhdysvallat ja Suomi
Presidentti Niinistön virallinen vierailu Washingtoniin yhdessä muiden Pohjoismaiden päämiesten kanssa oli tervetullut avaus Yhdysvaltain puolesta. Suhteiden vakiinnuttaminen Yhdysvaltoihin on Suomen intresseissä, ja jatkossa voisi ajatella, että myös virallisella puolella voitaisiin löytää yhteistyöalueita sotilaallisten suhteiden lisäksi.
Samaa mieltä. Suomen on syytä ylläpitää hyviä suhteita missä vain mahdollista. Hyödyllistä se varmasti on kaikkien jättien kanssa.
Ruotsin 200 vuotta vanhassa doktriinissa oli ennen ensimmäistä maailmansotaa lause, että Englannin läsnäolo Itämerellä on suotavaa Venäjän voiman tasapainottamiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen doktriinissa on ollut lause, jonka mukaan Yhdysvaltain läsnäolo Itämerellä on suotavaa Venäjän (Neuvostoliiton) voiman tasapainottamiseksi. Ruotsalaiset ovat toivoneet, että tämä läsnäolo ei olisi kuumaa sotimista, vaan se perustuisi vakauden ylläpitämiseen Itämeren alueella.
Sama koskee Suomea. Tilanne Itämerellä on kuitenkin muuttunut sikäli, että Yhdysvaltain sotilaallinen etupiiri käsittää nyt sekä Pohjoismaat että Baltian maat. Tämä tasapainottaa Venäjän voimaa, mutta toisaalta saa Venäjän aktiiviseksi omien intressiensä puolustajana. Yhdysvaltain sotilaallinen voima tunkeutuu nyt suoraan Venäjän ydinalueiden rajoille. Provokaatioiden mahdollisuus tekee tästä asetelmasta erittäin vaarallisen kaikille Itämeren valtioille.
Tässä kappaleessa Talvitie oikeastaan iteroi vain kaksi aiempaa toteamustaan: alueen luovuttamisen Yhdysvaltojen käyttöön, sekä tuon mystisen ydinalueen. Periaatteessa ymmärrän, jos NATO-jäsenyyden ja sijoitettujen vaikkakin pienehköjen joukkojen kautta Baltian väitetään olevan etupiirissä, mutta on vaikea nähdä Suomen osana Pohjoismaita sitä mitenkään olevan. Ainut peruste asialle lienee tuo virheellinen käsitys isäntämaasopimuksen sisällöstä.
Mahdollinen kriisi
Venäjä on tasavertainen lännen (Yhdysvaltain) kanssa vain ydinaseiden osalta. Siksi ne ovat tulleet keskusteluihin mukaan. Suomessa tehty tuore Nato-selvitys lähtee siitä, että myös lännen pelote perustuu ydinaseisiin. Taktisia ydinaseita uudistetaan nyt vauhdilla.
Ydinaseiden merkitys globaalille turvallisuustilanteelle on hyvä huomio ja nosto, joka tosin tehtiin jo itse selvityksessä, eikä Talvitie tuo siihen tässä lisää. Suomalaisesta turvallisuuskeskustelusta on lähes sokeasti jätetty ydinaseet pois jo pitkän aikaa, minkä uskon selittyvän vain sillä, että olemme ummistaneet silmämme niiltä uhkilta, joihin meillä ei ole mitään vastauksia. Olisikin ollut mielenkiintoista, jos Talvitie olisi otsikkonsa ”Mahdollinen kriisi” mukaisesti pystynyt ottamaan kantaa myös ydinaseiden merkitykseen Suomen turvallisuudelle.
Venäjä on kuitenkin kyennyt käyttämään tavanomaista sotilaallista voimaa tehokkaasti reuna-alueillaan. Sille on omat taustansa. Kosovon sota pakotti serbit lähtemään historiallisesta maakunnastaan ja työnsi myös Venäjän pois Balkanilta. Sitten Kosovo itsenäistettiin ilman neuvotteluja Serbian kanssa, mikä venäläisten mielestä muutti tilanteen Euroopassa. Presidentti Saakashvilin hyökkäys Etelä-Ossetiaan 7. elokuuta 2008 nähtiin lännen yrityksenä poistaa Venäjä Etelä-Kaukasiasta. Venäjä vastasi sotilaallisesti, miehitti Etelä-Ossetian ja Abhasian sekä tunnusti myöhemmin niiden itsenäisyyden. Syksyllä 2013 kärjistyneessä Ukrainan kriisissä oli Venäjän mukaan kyse siitä, että liittämällä Ukrainan etupiiriinsä länsi halusi työntää Venäjän pois Mustalta mereltä. Sitten Krim liitettiin Venäjään, ja neuvottelut Itä-Ukrainan statuksesta ovat yhä käynnissä.
Kappaleessa Talvitie esittää useita väitteitä, joille olisi tärkeää löytää hieman perusteluita. Varsinkin kun kappale esittää asiat totuuksina, eikä Venäjän näkemyksinä. En esimerkiksi itse hahmota miten Kosovon sota olisi työntänyt Venäjän pois Balkanilta tai miten Georgian sodan voisi nähdä lännen yrityksenä poistaa Venäjä Etelä-Kaukasiasta. Huomattavaa on myös, että Georgia kävi taisteluita vain omalla maaperällään eikä suinkaan hyökännyt Venäjälle. Myöskään näitä alueita ei ole tunnustanut Venäjän lisäksi juuri kukaan itsenäisiksi, kun paikan päälläkään ei moni oikeasti kaipaa itsenäisyyttä vaan toivoo liittyvänsä Venäjään.
Venäjän näkökulma läntisiin yhteisöihin on nimenomaan vääristynyt Talvitien kuvaamalla tavalla. Yhteisöt eivät liitä maita itseensä vaan maat hakeutuvat niiden jäseniksi usein kalliiden ja monimutkaisten hyväksymisprosessien läpi. Myöskään Itä-Ukrainan statuksesta ei käydä mitään neuvotteluita. Minskin sopimuksesta ollaan jopa herttaisen samaa mieltä, mutta itse sota yritetään saada loppumaan.
Kokonaisuudessaan kappaleesta tulee kuva, jossa mikä tahansa kriisi millä tahansa alueella olisi aina kriisi siitä, että Venäjä yritetään työntää kyseiseltä alueelta pois. Henkilökohtaisesti jään miettimään sitä, että mitä Venäjä näillä alueilla oikein teki tai mitä sieltä siis työnnetään pois, kun kerta Venäjän valtion rajat eivät siellä ole ja kriisien jatkeenakin ne ovat korkeintaan laajentuneet? Onko Talvitien ajatus siis, että on olemassa oikeutettuja Venäjän etupiirejä, joihin nämä muutokset liittyvät?
Yhdysvaltain ja lännen toimet Itämerellä nähdään Venäjällä lännen yrityksenä katkaista mahdollisessa kriisissä Venäjän yhteydet Pietarin ja Kaliningradin välillä. Venäjä on signaloinut, että sellaisessa tilanteessa Venäjä tulee avaamaan nämä väylät vaikka ydinaseita käyttäen.
Mitkähän nämä toimet ovat mihin Talvitie viittaa? Jos esim. Suomi on osa länttä Niinistöä mukaillen niin onko Suomen kaikki toiminta Itämerellä sellaista, joka Venäjän silmissä pyrkii näiden yhteyksien katkaisuun?
Kriisin osalta, kuten totesin aikaisemmin, on oleellista, että Suomi ja Ruotsi joutuisivat isäntämaasopimuksen mukaisesti toimimaan Yhdysvaltain tukikohtina Venäjää vastaan. Oletan, että Suomi ja Ruotsi tulisivat näin tekemään omasta vapaasta tahdostaan. Toisaalta on oletettavaa, että kriisissä amerikkalaiset ovat jo ilmassa, kun ilmoittavat, mitä lentokenttiä tai satamia aikovat käyttää. Tässä on hyvänä vertailukohteena amerikkalaisten tulo juuri Natoon liittyneeseen Unkariin Kosovon sodan alussa keväällä 1999. Toisin sanoen Suomelle ei jätettäisi mitään vaihtoehtoa.
Jos jätämme huomiotta uudelleen esitetyn sopimuksen sisällön vääristelyn, niin Talvitie ilmeisesti yrittää sanoa, että haluamme antaa alueemme Yhdysvaltojen käyttöön, ja että meidän olisi joka tapauksessa pakko. Epäselväksi jää, mitä Talvitie siis haluaisi meidän tekevän ja haluavan.
Nato-selvitykset lähtevät siitä, että Venäjä pystyy tavanomaisin voimin miehittämään Baltian maat hyvin nopeasti. Suomen ja Ruotsin osalta on nähtävä, että Venäjän intresseissä on eliminoida amerikkalaiset tukikohdat Suomessa ja Ruotsissa. Mahdollinen vaihtoehto on tuhota ne taktisin ydinasein.
Tällaisia tukikohtia ei tosiaan ole, mutta jos Suomessa olisi Venäjän kanssa sodassa olevia joukkoja, niin ei olisi kovin dramaattinen oletus, että niitä vastaan toimittaisiin.
Mutta Suomen ja Ruotsin miehittämisellä ei Venäjän kannalta olisi mitään tarkoituksenmukaisuutta, eikä siihen riittäisi voimiakaan. Jos Suomi halutaan kontrolliin, käytettäisiin muita keinoja, joita kyllä riittää.
Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla, mitä nämä keinot olisivat. Tällaisena heittona kuulostaa enempi lausunnolta, jonka joku sopivasti Kremlistä sivussa oleva henkilö Venäjältä voisi antaa.
Mikä olisi lännen reaktio siihen. En usko, että Yhdysvallat vielä tässäkään vaiheessa lähtisi täysimittaiseen ydinsotaan. Todennäköisin vaihtoehto on taas jäätyneet suhteet ja jonkinasteinen yhteydenpito uuden tilanteen vakauttamiseksi. Baltia jäisi ilman muuta Venäjän miehitykseen. Suomen ja Ruotsin osalta määriteltäisiin uusi etupiirijako, joka kaiken todennäköisyyden mukaan kulkisi Pohjanlahdella.
Koska edellisessä kappaleessa ei avattu noita keinoja, on täysin mahdotonta lukijana arvioida yhdessä Talvitien kanssa myöskään lännen reaktioita.
Toisaalta jos edeltäviä kappaleita tarkastelee kokonaisuutena, Talvitie saattaa yrittää kuvata tilannetta, jossa Suomi ja Ruotsi ovat NATO:n jäseniä ja Venäjä miehittää Baltian ja tuhoaa esimerkiksi ydinasein Yhdysvaltojen joukot Suomesta ja Ruotsista. Tämän tilanteen hän uskoo päättyvän siis siihen, että Baltia pysyy miehitettynä ja Suomi jää Venäjän etupiiriksi. En tiedä olisiko näkemys tapahtumien kulusta millä tavoin erilainen, jos Suomi ja Ruotsi olisivat NATO:n ulkopuolella. Vähintäänkin epävarmana voinee silti pitää oletusta, jossa Yhdysvallat ei vastaisi ydinasein, jos sen joukkoja vastaan toimittaisiin niillä.
Tärkeä kysymys nyt kuuluu: Kannattaako Suomen siis lähteä tuollaiselle kilpavarustelun ja sotilaallisten kriisien tielle vai pyrkiä vakauttamaan tilannetta lähialueilla lähinnä luottamusta ja turvallisuutta lisäävillä toimilla?
Oikea tärkeä kysymys lienee: Onko NATO-jäsenyys luottamusta ja turvallisuutta lisäävä toimi, joka vakauttaa tilannetta lähialueilla? Talvitien näkemys tähän on pääteltävissä, mutta valitettavan vähän teksti antaa sille perusteluita.
Kaikki muut epäselvät osat tekstissä jäävät detaljeiksi, kun Talvitie ei pysty selvästi sanomaan olisiko hänen mielestään Suomen NATO-jäsenyys iso muutos vai ei ja hän vielä samanaikaisesti esittää täysin virheellisiä tulkintoja isäntämaasopimuksesta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Volasen tapaan Talvitienkään vakauspolitiikka ei tarkoittaisi nykytilannetta vaan paluuta johonkin Venäjälle selvästi myötämielisempään. Siksi Riiheläinen on mielestäni väärässä puhuessaan stoppareista, pysäyttäjistä – kyllä kyseessä on paluu. Jokainen voi itse päätellä onko analogia ”Paluu tulevaisuuteen” vai ”Menneisyyden vangit”.
22.5.2016 Helsinki
Hieno, perinpohjainen kirjoitus. Kiitoksia paljon.
VastaaPoistaTalvitien, Volasen, Visurin ja eräiden muiden nk. Venäjä-tuntijoiden kirjoitukset ja puheet resonoivat niin vahvasti Venäjän tarjoileman tilannekuvan kanssa, että kysymys heidän mielipiteidensä alkuperästä tulee mieleen ilman ponnistelua.
Ovatko he niin lukkiutuneet suomettumisen ajan toimintamalleihin, että julistavat Venäläistä ilosanomaa vaikka eivät siihen todellisuudessa usko? Ts. pelkäävätkö he itsenäisen ajattelun seurauksia niin paljon, että katsovat paremmaksi miettiä mikä Venäjää miellyttäisi ja esittävät ulostuloissaan sitten näitä mentaalisen nuoleskelun tuloksia.
Vai ovatko he omaksuneet Venäläisen ajattelutavan ja maailmankuvan aiemman uransa seurauksena? Ts. ovatko he aidon itsenäisesti päätyneet samoihin johtopäätöksiin ja samalle kannalle jota Venäjän propaganda toitottaa maailmalle?
Vai toistavatko he kenties ulkopuolelta saamiaan näkemyksiä ominaan? Ts. ovatko he Kremlin juoksupoikia ja äänitorvia?
Oli miten oli, mikään näistä vaihtoehdoista ei ole herrojen kannalta kovin mairitteleva; heiltä puuttuu joko selkäranka tai kyky loogiseen, objektiiviseen ajatteluun. Tai sitten heidän lojaliteettinsa suuntautuu muualle kuin kotimaahan.
Tiilivajavainen, Palsternack, Atollo ja eräiden muiden nk. Venäjä-tuntijoiden kirjoitukset ja puheet resonoivat niin vahvasti U$A Joukkomurhaajan tarjoileman tilannekuvan kanssa, että kysymys heidän mielipiteidensä alkuperästä tulee mieleen ilman ponnistelua.
VastaaPoistaOvatko he niin lukkiutuneet suomettumisen ajan toimintamalleihin, että julistavat U$A-Massamurhaajan ilosanomaa vaikka eivät siihen todellisuudessa usko? Ts. pelkäävätkö he itsenäisen ajattelun seurauksia niin paljon, että katsovat paremmaksi miettiä mikä U$A Kansojenmurhaajia miellyttäisi ja esittävät ulostuloissaan sitten näitä mentaalisen nuoleskelun tuloksia.
Vai ovatko he omaksuneet Ämerikkäloisten ajattelutavan ja maailmankuvan aiemman uransa seurauksena? Ts. ovatko he aidon itsenäisesti päätyneet samoihin johtopäätöksiin ja samalle kannalle jota Ämerikkaloisten propaganda toitottaa maailmalle?
Vai toistavatko he kenties ulkopuolelta saamiaan näkemyksiä ominaan? Ts. ovatko he Pentagonin perspoikia ja persnuolijoita?
Oli miten oli, mikään näistä vaihtoehdoista ei ole herrojen kannalta kovin mairitteleva; heiltä puuttuu joko selkäranka tai kyky loogiseen, objektiiviseen ajatteluun. Tai sitten heidän lojaliteettinsa suuntautuu muualle kuin kotimaahan.
The Wiseman: jos haluaa edistää omaa asiaansa, niin varsin harvoin se onnistuu asiattomuuksilla. Jos tavoitteena on pyrkiä aiheuttamaan pahaa mieltä ja näin vaikuttamaan keskusteluun, on tilanne sitten ihan toinen. Silloin nimien vääntely, nimittely ja karkeudet ovat tietysti toimiva valinta.
VastaaPoistaRysky, ajattelin aluksi itsekin kommentoida The Wisemanin väännelmää kommentistani.
VastaaPoistaTarkemmin katsottuani huomasin, että hän on ollut liikkeellä pikkutunneilla. Tämä yhdessä lievästi sanottuna kitkerien sanavalintojen, nimien vääntelyn ym. kanssa viittaa ehkä siihen, että lapsellinen purkaus johtuu nautituista juomista enemmän kuin mistään muusta. Siksi päätin jättää kommentin omaan arvoonsa. Olen kylläkin pahoillani niiden henkilöiden puolesta joiden nimiä The Wiseman vääntelee.
Kaikessa höyrypäisyydessä, kannataa kuitenkin huomata eräs venäjän kannalta erittäin haavoittuvainen tekiä, eli suomenlahden mahdollinen jääminen sille vihamielisten tahojen haltuun, ei toki natossakaan kaikki kuulu tuohon russofoobiseen fraktioon,vaan lähinnä jotkin balttian postsosialistisen trauman kantajat. Valitettavasti olen havainnnut tuon saman tartunnan levineen myös suomenlahden pohjoisrannalle.Koska, tosin vain toistaiseksi Pietarin alueen satamat ovat naapurillemme elintärkeitä kauppareittejä, muualle maailmaan, heidän pelkonsa meren sulkemisesta on aiheellinen. Jos sen pyhän vihan vimmassa olevat tahot, jotka täälä kirjoittelevat saisivat tahtonsa läpi,ette te aikailisi tuon venäjän eristämisen toimeenpanemisesta. Mahdollisuutenne, operoida mainitsemani saarto prinsiipin avulla pienenee, kunhan uusi silkkitie Kiinasta europaan hahmotuu, siihen on suuniteella haara vienanmerelle, sulien vesien äärelle, tuolloin, valitettavasti maamme tulee kokoemaan varsinaisen sivilsaation periferiaksi jäämisen, nhan maamme koko olemassaolo ja menestys ollut riippuvaista, valitettavasti teidänkannaltanne venäjän vaikutuksesta, lukekaa aiheesta vaikkapa professori Kuisman viimeisimmistä opuksista.
VastaaPoistaUrho Kekkonen toivoi maamme mieluummin olevan kansaivälisissä suhteissa lääkäri, kuin tuomari, tuo asenne nytkin olisi ennemmän, kuin paikalaan. Se perisynti, eli ylpeys ja muiden kultuureinden suoranainen halveksunta, heijastuu tämänkin blgin asenneilmastosta. Kutsuisin sitä europpalaiseksi ylimielisyydeksi, kun kuvittelette, että maailman monimuotoisuus olisi korvattavissa NATOn tuottamalla pax americanalla. Talvitie kansallisena patrioottina edustaa suorastaan inhorealistisen realimaailman tunnustavaa diplomaatti koulukuntaa, päinvastoin, kuin se historiallinen idealismi,jota te Päivälehden perilliset suollatte, tuotoksenne ainoastaa luo herkille kansalaisille parantumattomia fobioita.
VastaaPoistaVastaan muutamaa Pauli Räsäsen esittämään argumenttiin. Ihan kaikkin e pysty, koska en ymmärrä niitä.
VastaaPoistaKonfliktin sattuessa Pietari on joka tapauksessa suljettu Itämerellä, sillä Tanskan salmet ja Kielin kanava ovat ainoat reitit ulos. Elintärkeää sen sijaan on kyky huoltaa Kaliningradia, joka toki onnistuu paremmin maateitse, sillä Valko-Venältä on sinne vain reilut sata kilometriä.
Luoteisväylän avaaminen voi tosiaan siirtää painopistettä pohjoisemmaksi, mutta siinäkin kuluu aikaa vielä.
Tuo lääkäri-vertaus on itse asiassa ylimielisempi kuin tuomari. Tuomari punnitsee asioita lain kautta, lääkäri lääketieteen. Lääkärin toimenkuvaan kuuluu tietää miten asiat ovat ja miten ne toimivat. Tämä jos mikä on ylimileinen tapa suhtautua maailmaan. Kumikaan minusta noista ei sovi Suomelle.
Tässä kirjoituksessa, kuten ei muuallakaan tässä blogissa, ei lietsota vihaa, varsinkaan etnisin perustein. Venäjän hallitus on Israelin hallituksen ohella tällä hetkellä kaikkein kovin kritiikkinsä etnistäjä. Täällä esitetyllä kritiikillä ei ole tekemistä ihmisten perimän tai edes kulttuurin kanssa, vaan sen kanssa, mitä on tapahtunut.
Kultuurillista ylimielisyyttä, on sekin kohtelu,jonka venäläinen eliitti ja myös rahvas sai kokea neuvostoliiton kaaduttua,rahvas suomessa kaupan asiakasrajoitus kyltteinä ja mikä pahinta, täynnä läntisiä ihanteita tänne tullut eri alojen eliitti,esimrkiksi urheiliat joita kohtaan oli ollut suoranaista vainoa,niin yleisön kuin jopa joukkuetovereiden taholta. Noissa lännessä kerätyissä kokemuksissa on kylvetty nykyisen konservatiivisen länsivastaisuuden siemenet. Myöskin se esimerkiksi eräiden uskonnollisten suuntauksien viemä apu koetiin vastaanottajoiden taholta loukaavana, jos sekin olisi edes yritetty naamioida reiluksi kaupankäynniksi, eivät avunsaajat olisi menettäneet kasvojaan, kuten ennestän tiedetään ihmiset kaipaavat tunnustetuksi tulemista ja arvokuutta, nuo nöyrytetyt ovat nyt pitkälti Zirinovskin kannattajia. Tärkein huomioitava seikka on kuitenkin historian loppu epiteetin saaneen aikakauden päättyminen,emme elä enää yksinapaisessa maailmassa,myös teidän kovasti ylistämänne läntisen arvoyhteisön ja eritoten NATOn sisällä on ristiriitaisuukksia ja intressiristiritoja, esimerkiksi syksyinen Turkin ja Venäjän nahistelu nimenomaan ei saanut Natoa seisomaan Turkin takana kaikissa tilanteissa, esimerkiksi, jos Turkki olisi hyökännyt Syyriassa venäläisiä vastaan,eli Erdoanilla oli arvoyhteisön jarrupäällä. Turkki joka tapauksessa tulee olemaan oman etupiirinsä valvoja ja siinä se ja Venäjä saavat monta mahdollisuutta nahisteluun entisen neuvostoliiton turkinsukuisten kansojen materiaalista ja sieluista kamppaillessa, haluatteko te meidän menevän noihin kamppailuihin mukaan. Kannataa myös syvällisemmin tutustua Ukrainan historiaan,sen sekamelskan laajempi selvittäminen loogisesti, vaatii varsinaista tajunnan supistamista, sielläkään ei kyse ole mistään hyvän ja pahan taistelusta, vaan ristikkäisiin erisuuntiin vetävien kultturillisten ristivetojen kasautumasta, josta jo muuan Huntington varoitti, kirjoittaesaan siirossodista.Meidän ymmärrystämme Ukrainan neuvostoaikaiseen menneisyyteen rajoitaa Neuvostoliiton sulkeutuneisuus, emme saaneet tietää siitä vastarinnasta, mitä Puolan entisillä alueilla tapahtui, sieltä nyt nousevat oikeansektorin pimeät voimat.Jos nuo voimat olisi saaneet vapaatkädet esimerkiksi itäukrainassa,siellä olisi voinut tapahtua myös mittava kansanmurha,kuten Odessassa tapahtui.Kuten yleisesti tunnettua meistä ihmisistä suurin osa on puolustuskyvyttömiä raukkoja, väkivallan edessä, jolloin oikeastaan vain prosenttijegi pystyy,luhistuneen järjestysvallan oloissa pitämään valtaa pelon ilmapiirissä käsisään, juuri tuo prosessi on ukrainassa nyt menossa. Samantapaiset prosessit tapahtuvat myös itäukrainassa, sekin on poikkeustilassa, mutta ilman historiallisten tosiasioiden tunnustamista ja viimeisten vuosisatojen aikana alueelle tulleiden venäläisten kultturillisia oikeuksia tunnustaen ei alueelle ole rauhaa ja sitäkautta kehitystä luvassa, kannataa muistaa,kuinka kriisi alkoi kun Kiovan hallinto kumosi itäukrainan kultturillisen ja kielellisen autonomian, vasta silloin Kreml aloitti separatistien tukemisen.
VastaaPoistaPohjoinen reitti, ei välttämä
VastaaPoistaLuoteisväylä, ei välttämättä ole edellytys uuuden pohjoisen reitin avaamiselle,olihan Karjalan tasavallan päämies,Hudilainen viime syksynä Kiinassa neuvottelemassa uudelle silkkitielle haaran rakentamiseksi vienanmerelle. kiinalaiset rahoittaisivat hankeen, jolla saataisiin vaikkapa Komin alueen resurssit kansaivälisen vaihdannan piiriin,mutkatomammin. Mainitsemasi liikennöinnin esteet itämerellä ovat myös olemassa aivan vakainakin aikoina,Tanskan sillat esimerkiksi. Jos tuo mainitsemani likenneyhteyksien muutos toteutuu,se ajaa pohjoisen maamme entistä pahemmin marginaaliin, koska tahdoitte tai ette, Venäjä ja sen läheisyys on ollut historiassa elinkeinoelämämme eräs hegissäpitäjä,kai muistatte strateegiset puheet yhdeksänkymmen luvulla mamme asemasta gateway reittinä, ne voidaan nyt unohtaa. Eniten suren itseasiassa kansamme kohtaloa, suorastaan tolvanamaisten päättäjöiden strateegisesta osaamattomuudesta, kuten Paasikivi sanoi tosiasiat on tunnustettava ja Stalinin väittämäksi mainitulle viisaudelle että maantieteelle emme voi mitään.
Oliko, tuo se mitä ette ymärtäneet,maailmaa kannataa katsella useammasta kurkistus akkunasta,että alkaa ymmärtää.
VastaaPoista"Täällä esitetyllä kritiikillä ei ole tekemistä ihmisten perimän tai edes kulttuurin kanssa, vaan sen kanssa, mitä on tapahtunut."
VastaaPoistaNäinhän se enimäkseen on.
Kulttuurisilla tekijöillä on kuitenkin oma vaikutuksensa siihen mitä on tapahtunut. Kulttuuri kun antaa meille (ihmisille) ne silmälasit joiden lävitse maailmaa katselemme ja tulkitsemme. Meidän on hyvin vaikea irroittautua omasta kulttuurisesta "painolastistamme", ja nähdä maailmaa muiden kulttuurien silmälasien lävitse saati absoluuttisen objektiivisesti.
The Ulkopolitist on käsitellyt aihetta ainakin muutamia kertoja. Esim. Matti Pesu: Putinin pääkopan maailmanpoliittinen merkitys
https://ulkopolitist.fi/2016/02/15/putinin-paakopan-maailmanpoliittinen-merkitys/
Toisin kuin Pauli Räsänen, en pidä suomea/suomalaisia tai länttä/länsimaalaisia syyllisinä Venäjän aggressiiviseen käytökseen. Venäjä vain jatkaa Venäjänä olemista lyhyen heikon jakson jälkeen. Tässä mielessä kulttuuri (erityisesti Venäjän poliittisen eliitin kulttuuri, Venäläinen strategisen ajattelun perinne sekä maailmankuva joka näistä kumpuaa) on aivan keskeinen tekijä nykytilanteen selittäjänä.
Venäjän tahtotila on olla voimakas ja tulla voimakkaammaksi. Tämä on heille arvo sinänsä. Se miten tuota voimaa osoitetaan ja/tai käytetään vaihtelee aikakausien ja johtohenkilöiden vaihtuessa, mutta kupletin perusjuonihan on ollut sama jo satoja vuosia. Ei kai tätä nyt niin vaikea pitäisi olla nähdä?
Lisäyksenä edelliseen, ehkä identiteetti on parempi termi kuin kulttuuri määrittämään (minkä tahansa) valtion harjoittaman turpon lähtökohtia. The Ulkopolitistista löytyy myös tähän liittyvää pohdittavaa.
VastaaPoistahttps://ulkopolitist.fi/2016/04/06/lantisyys-suomen-ulkopolitiikassa/
Mitä tulee Venäjän identiteettiin ja sen pysyvyyteen, niin kannattaa lukea vaikkapa tämä:
"Political History of Russian Bureaucracy and Roots of Its Power"
https://www.gwu.edu/~ieresgwu/assets/docs/demokratizatsiya%20archive/03-3_OzernoySamsonova.PDF
Ja Venäläisten strategisesta ajattelusta:
"THE KEY PRINCIPLES OF RUSSIAN STRATEGIC THINKING"
http://www.defense.gouv.fr/content/download/307662/4122085/file/Laboratoire%20n%C2%B022%20(En).pdf
Molemmat dokumentit avaavat Venäjän toiminnan taustoja ja ovat tehneet ainakin allekirjoittaneelle jossain määrin helpommaksi ymmärtää Venäjän motiiveja ja ajattelua (tai sitten vain luulen niitä ymmärtäväni :).
Jos olisi venäläisiin suhtauduttu, heidän koettelemusten vuosisadan aikana läntisen idean tuottaman kumouksellisen katasroffin jälkeen edes vuorisaarnan hegessä kunnioittavasti, olisi sikäläisen yhteiskunnan henkinen pohja nyt toinen, siksi europpalainen saa suoritaa jonkinasteista itsetutkiskelua. Samanlainen ilmiö on ollut tuottamassa myös muslimiradikalismia länsimaihin, olemmehan kuviteleet olevamme sosiaalisen kehityksen huippuja ja malliksi muille.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista