Naton uhat Venäjälle

Ukrainan kriisin yhtenä keskeisenä syynä esitetään Naton etenemistä itään päin ja sen aiheuttamaa uhkaa Venäjälle. Tätä uhkaa toistellaan, sitä esitetään kartoilla ja muistetaan myös mainita, että Euroopan suurvallat ja USA lupasivat Saksojen yhdistymisen yhteydessä, ettei Nato liiku itäänpäin.

Tämä Naton aiheuttama uhka Venäjälle on väitteenä otettu kummallisen hiljaisesti ja hyväksyvästi vastaan. Kyseessä lienee jonkinlainen kylmän sodan ajatusluutuma, jonka avulla perusteettomaksi muuttunut väite on edelleen voimissaan. Kultarannassa tätä väitettä kyseenalaistivat lyhyesti sekä Charly Salonius-Pasternak että Hiski Haukkala.

Kun tätä Naton uhka Venäjälle lähtee purkamaan, on syytä lähteä historiasta. Nato perustettiin pysäyttämään Varsovan liiton Neuvostoliiton panssarikolonnia, joiden oli tarkoitus vyöryä Saksan läpi merelle. Korjaus 12.3.2015: Nato perustettiin ennen Varsovan liittoa, mutta nimenomaan torjumaan Neuvostoliiton uhkaa. Tottakai ajatuksena lienee myös se, että jossain tilanteessa Nato olisi voinut hyökätä itään. Tosin Varsovan liitolla oli niin valtava ylivoima mies-, panssari- ja tulivoimaa, että se vaihtoehto ei kovin järkevätä tunnu.

Sotilasliitot oli siis tarkoitettu nimenomaan kylmän sodan maailmaan, jossa kaksi talousjärjestelmää kamppaili maailman herruudesta. Neuvostoliiton romahdus purki tämän vastakkainasettelun maailmasta, mutta ihmisten korvien välissä se kaksinapaisuus edelleen elää ja voi hyvin. Viime aikaiset tapahtumat ja Venäjän ulkopoliitiikan uusi tyyli on herättänyt taas ajatuksia kylmän sodan paluusta. Jollain tasolla leiriytymistä ja välien kiristymistä ehkä onkin, mutta kuitenkin vain murto-osa aiemmasta. Tosin henkinen valmius siirtyä kylmän sodan aikaiseen mielentilaan näyttää yllättävän "hyvältä."

Venäjän leiriin kuuluvat tällä hetkellä oikeastaan vain entiset neuvostotasavallat Valko-Venäjä ja Kazakstan. Juuri virallisesti perustetun Euraasian unionin piti olla vastaisku EU:lle ja ehkä vähän Kiinallekin. Olennainen osa tätä unionia piti olla myös Ukrainan. Muutama sukupolvi voi kuitenkin vierähtää, ennenkuin Ukraina ja Venäjä kykenevät aitoon ja tasaveroiseen kumppanuuteen.

Kiina lasketaan tavallaan Venäjän liittolaiseksi, mutta kyse lienee enemmän siitä, että Kiinaa hyödyntää Venäjän ahdinkoa. Kymmenen vuotta hierottu kaasusopimuskin syntyi vihdoin ja vaiheista päätelleen venäläiset saivat tuta hankalan asemansa ja kiinalaisten piinkovan bisneksenteon täydessä laajuudessaan. Kiinalaiset näyttävät pyyhkineen venäläisillä pöytää, sillä Putinilla ei yksinkertaisesti ollut varaa jättää tätä sopimusta väliin. Sopimusta oli hehkutettu etukäteen ja samaan aikaan EU on ilmoittanut etsivånsä riippumattomuutta Venäjän energiasta.

Putin haluaa palauttaa Venäjän suureksi, pelätyksi ja ennen kaikkea kunnioitetuksi. Hän kasvoi ymmärtämään maailmaa voimakkaan supervallan voimakkaimman organisaation osana. Hänelle Venäjän asema maailmassa ei ole nyt riittävä, vaan Venäjän on oltava suurempi. Aikansa yritettyään hän huomasi, ettei Venäjä voimassaolevilla säännöillä tuohon asemaan pääsisi ja päätti ottaa entiset elkeet käyttöön. Voimapolitiikka upposi kuin kuuma veitsi voihin keskinäisriippuvuuteen tuudittautuneessa maailmassa. Jos Venäjällä olisi kestävämpi talous, sen voisi ajatella olevan jopa vahvoilla pidemmälläkin tarkasteluvälillä. Yksi tilanteen mahdollisuuksia Putinille onkin rummuttaa uhatun Venäjän talouden yskinnän johtuvan nimenomaan lännen pakotteista, vaikka syyt ovatkin syvemmällä.

Jos kuitenkin leikitään ajatuksella, että Nato haluaisi sotilaallisesti uhata Venäjää, niin on otettava huomioon muutamia olennaisia asioita. Ja tästä leikittelystä on nyt jätetty vielä pois poliittinen mahdottomuus. En nimittäin osaa kuvitella olosuhteita, joissa Naton jäsenmaat sisäisesti ja yhdessä olisivat lähelläkään yhtä mieltä sotilaallisesta hyökkäyksestä Venäjälle. Venäjä on valtava maa, jota ei pysty lamauttamaan strategisilla iskuilla, tapahtuivat ne sitten erikoisjoukoilla tai älyaseilla tai kummallakin. Perinteiseen rintamahyökkäykseen lännen voimat eivät riittäisi alkuunkaan. Ainoa tapa, jolla länsi voi uskottavasti uhata Venäjää sotilaallisesti, on ydinsota. Jossa taas ei varmasti olisi voittajia. Länsi, edes vahvistettuna USAn kehittyneellä sotakoneella, ei yksinkertaisesti mahtaisi sotilaallisesti yhtään mitään Venäjälle.

Tämä reaalinen sotilaallinen kyvyttömyys hyökätä Venäjälle ei tietysti tarkoita sitä, etteikö Venäjällä moni tuntisi ihan aidosti pelkoa lännen hyökkäystä kohtaan. Tätä "piiritetty ja ahdistettu Venäjä" -propagandaa käytetään pelon ja vihan lietsomiseen. Välillä on tullut myös sellainen olo, että Venäjä syyttää kaikkia muita juuri niistä asioista, mitä se itse tekee ja suunnittelee. Sillä tavoinhan me maailmaa paljolti myös hahmotamme eli ajattelemme muiden toimivan niin, kuin meidän itsemme tekee mieli toimia.

Se mihin Nato kuitenkin kykenee, ainakin jollain tasolla, on jäsentensä puolustaminen. Naton sotilaallinen uhka onkin mitä ilmeisimmin itse asiassa uhkaa Venäjän mahdollisia voimatoimia kohtaan naapurustossaan. Uhka ei kohdistu siis Venäjään, vaan Venäjän mahdollisuuksiin vaikutta tai painostaa naapurimaitaan. Tämä ajatus on varmaan ajateltu miljoona kertaa turvallisuuspoliittisessa kirjallisuudessa, mutta minulle tämä oli oivallus. Paradoksaalistahan tässä on se, että mitä aktiivisempi ja aggressiivisempi Venäjä on, sitä alttiimpia naapurit ovat miettimään sotilaallisen liittoutumisen hyötyjä. Jos Venäjän toiminta jatkuu tällä linjalla, niin uskon sen Suomessa johtavan Nato-jäsenyyden kannatuksen nopeahkoon nousuun. Itse ajattelen niin, että Nato-jäsenyys on ihan yhtä huono asia Suomelle kuin ennenkin, mutta muut vaihtoehdot ovat rajusti huonontuneet Venäjän toiminnan takia. Joak tapauksessa se paljon parjattu EU:n ja Naton laajeneminen on tapahtunut nimenomaan mukaan lähteneiden suvereenien valtioiden omasta, vapaasta tahdosta.

Nato-jäsenyyden puolustajat ovat aina välillä esittäneet väitteen, että Suomen ja Ruotsin kumppanuusasema lähellä jäsenyyttä olisi Itämeren aluetta epävakauttava tekijä. Ennen tämä argumentti vaikutti minusta järjenvastaiselta. Miksi ja miten Venäjä tekisi mitään, jos maat olivat siellä missä se haluaakin eli sotilasliiton ulkopuolella. Ukrainan kriisin myötä Venäjän ulkopolitiikan koventuneet asenteet ja otteet ovatkin tehneet argumentista jo vähintään mahdollisen. Kun Suomi ja Ruotsi keikkuvat Niinistön sanoin aidalla, niin Venäjä käy tosiaan jatkuvaa kamppailua sen puolesta, että maat eivät liittyisi Natoon. Tämä kamppailu loppuu vain kahdessa tapauksessa: jos maat irtautuvat Nato-yhteistyöstä kokonaan tai liittyvät Naton jäseniksi. Jos tämä ajatuskulku on oikea ja relevantti, olemme tosiaan puun ja kuoren välissä. Joka ei tietysti ole meille mitenkään uusi asema.

Yksi Naton aiheuttama uhka Putinin hallinnolle on ihan oikeastikin olemassa. Se on oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien edistäminen. Jos Venäjää alkavat ympäröidä taloudellisesti ainakin kohtuullisesti pärjäävät ja kansalaistensa vapautta vaalivat valtiot, on se ihan varmasti esimerkkinä ja yllyttäjänä Venäjän demokratia-liikkeelle. Tätä vastaanhan Putinin hallinto kamppailee kovaotteisesti kotirintamalla suitsien medioita, rajoittaen sananvapautta ja syytäen ennen näkemättömiä määriä propagandaa sekä maan sisälle että ulospäin.

Natosta ei siis varsinaista sotilaallista uhkaa ole itse Venäjälle, mutta Nato voi kaventaa Venäjän toimintamahdollisuuksia rajojensa ulkopuolella. Kansainvälinen politiikka on kamppailua vaikutusvallasta, mutta toivoisin, että sitä kamppailua käytäisiin väkivallattomin keinoin. Varmaankin turhaan, mutta sitä silti toivon, niin Venäjältä kuin muiltakin mailta.

#rauhaakiitos