lauantai 21. toukokuuta 2016

Uutta turvallisuutta Ameriikan raitilta



Esko Seppänen kirjoittaa 20.5. blogissaan seuraavasti:

Kun Yhdysvallat on kutonut poliittisen hämähäkinverkon Suomen ympärille, on mahdollista, että Suomen natottaminen on muuttumassa USA:n ja Suomen kahdenväliseksi yhteistyöksi: ollaan korvaamassa Suomen kansan torjuma Nato-jäsenyys kahdenvälisellä sotilasyhteistyöllä USA:n kanssa.

Jos ei pysähdy Seppäsen vahvasti asenteelliseen ilmaisuun tai hänen hieman erikoisiin käsityksiinsä syy-seuraus-suhteista, niin perushavainnossa hän on täysin oikeassa. Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa ilmaisee saman asian pääkirjoituksessaan hieman toisella tavalla:

Kun Nato-jäsenyys ei poliittisen tuen puutumisen takia etene, Suomi on ryhtynyt rakentamaan suoraa suhdetta Yhdysvaltoihin. Se tapahtuu yhteistyössä Ruotsin kanssa ja osana pohjoismaista puolustusyhteistyötä

Yhä kauemmas marginaaliin vallitsevaa ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa kritisoidessaan ajautunut valtiosihteeri Risto Volanen puolestaan tulkitsee tilannetta näin:

Suomi siis ei ole liittynyt Natoon, mutta kyllä Yhdysvaltojen Baltian–Pohjolan etupiiriin. Jos näin jatketaan, sitä aletaan myös soveltaa yhä jyrkemmin käytäntöön.

Seppäsen, Volasen ja muiden enemmän tai vähemmän realismista kiinnipitävien, kriittisesti nykyiseen ulko- ja turvallisuuspoiliittiseen linjaan suhtautuvien analyysissä Suomen ja Ruotsin kytkentä Yhdysvaltoihin tapahtuu supervallan valtapiirin kasvattamispyrkimysten takia.  Eli siis Yhdysvaltain ”hämähäkinverkko” on napannut ennen sotilaallisesti liittoutumattomat maat. Yleisempi ja realistisempi käsitys tilanteesta on, että Yhdysvallat on pikemminkin joutunut reagoimaan Venäjän toimiin pitääkseen yllä uskottavuutta liittolaistensa silmissä. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa asia sanotaan näin:

Yhteisesiintymisen saama huomio osoittaa, että Pohjoismaiden painoarvo Washingtonissa on kasvanut. Kiinnostus Pohjois-Eurooppaan ehti jo sukupolven kuluessa hiipua, kunnes jännitteet Itämeren ympäristössä alkoivat kasvaa. Näyttävä yhteisvierailu on siten epäsuorasti Venäjän muuttuneen politiikan seurausta ja siihen reagointia.

Ulkoministeri Timo Soini puolestaan hahmotteli yhteistyön perusteita puheessaan 9.5. näin:

Yhdysvallat, kuten muutkin valtiot, ajaa ulkopolitiikassaan omia intressejään, mutta usein liittolais- ja kumppanimaiden tukeen nojautuen. Yhdysvaltain oman hyvinvoinnin vuoksi sen keskeinen intressi on mahdollisimman vakaa kansainvälinen tilanne. Keskinäisriippuvuuden maailmassa keskeiset intressimme ovat siten pitkälti yhteneväiset.

Soini itse asettui tämän linjan takuumieheksi:

Ulkoministerinä olen ottanut Suomen ja Yhdysvaltojen suhteet yhdeksi keskeiseksi prioriteetikseni ja pidän osaltani huolen siitä, että transatlanttisia suhteita vahvistetaan ja monipuolistetaan määrätietoisesti kansallisten etujen mukaisesti.

Ymmärrys Suomen uudesta linjauksesta on vasta syntymässä, sillä tämä lähentyminen Yhdysvaltoja on tehty parhaiden suomalaisten ulkopoliittisten perinteiden mukaisesti siinä mielessä, että asiasta ei ole tehty numeroa. On siitä toki puhuttu, itse asiassa aika paljonkin, mutta jos arkiseen sävyyn puhuu jostain asiasta, jää sen suuruus helposti huomaamatta. Mutta kyllä minusta tässä voi nähdä vähintäänkin painopisteen muutoksen.

Sinälläänhän tämäkin mahtuu presidentti Niinistön aktiivisen vakauspoltiiikan neljän pilarin säätelyn sisään. Fennovoiman, rajasopimuksen ja muutaminen pienempien tapahtumien myötä näytti jossain vaiheessa siltä, että se Venäjän pilari saisi entistä enemmän painoa päälleen, mutta viimeisimmät käänteet näyttävät painopisteen olevan juuri nyt pohjoismaiden ja Yhdysvaltain suunnassa. Sitä itsekin ajatteli tiedostamattaan, että kun liikahdusta itään tapahtui, niin se sulkee pois liikahdukset länteen. Mutta nyt tehtiin kummatkin. Itään ehkä osittain vastahakoisesti, mutta länteen ollaan menty tasan varmasti valtiojohdon mielen mukaisesti.

Pohjoismaiden valtionpäämiesten Washingtonin-vierailun yhteydessä annettiin yhteinen julkilausuma, joka käsittelee Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain välisen yhteistyön tiivistämisestä turvallisuuteen ja puolustukseen, maahanmuuttoon ja pakolaisiin, ilmasto-, energia- ja arktisiin kysymyksiin sekä talouskasvuun ja globaaliin kehitykseen liittyen. Siinä ne asiat ovat, tällä kertaa ehkä merkityksellisempinä kuin vain hyvien aikeiden korulauseina.

Sen voi ennakoida, että kun havainto nyt on tehty, syntyy raivoisa keskustelu vallitsevista vastauksista seuraaviin kysymyksiin:

1. Onko yhteistyö vain Yhdysvaltain vai kummankin etu?
2. Mitä tämä yhteistyö Yhdysvaltain kanssa oikein on?
3. Kuinka pitkälle Suomi on oikeasti sitoutunut läntiseen turvallisuusintegraation?
4. Olemmeko nyt Venäjän vihollinen? Ja jos olemme, miksi?

Esiin tulee nousemaan julma määrä enemmän ja vähemmän järkeviä väitteitä asian tiimoilta. Venäjän reaktiota ei ole vielä nähty, mutta eiköhän sekin ilmoille tavoilla ja toisilla pian saada. Myös ne kaikki syyt, joiden takia Yhdysvaltoja pitää inhota ja kaihtaa, kaivetaan varmasti esiin. Esimerkiksi Trumpin presidenttiehdokkuus ja mahdollinen presidenttiys ovat kieltämättä vaikuttavia ja nimenomaan tässä päivässä eläviä vastaväitteitä.

Tämä atlanttinen linjaus aukikirjoitettanee kesäkuussa ilmestyvässä valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa. Luvassa on silloin toivottavasti eläväistä, mutta suhteellisuudentajun säilyttävää keskustelua.

9 kommenttia:

  1. On omalla tavallaan hauskaakin nähdä, miten tämä Seppäsen ja muiden vasemmistoradikaalien porukka yrittää sovittaa maailmankuvaansa sen, että Venäjän ärhennellessä turvallisuutta on haettava Natosta tai suoraan USAsta. Itseäni nolottaisi aika pahasti päästellä tätä hämähäkinseittijuttua suusta. Tähän liittyen olisi mielenkiintoista kulla näkemyksiä siitä, mihin tämä monen suomalaisen USA vastaisuus nojaa, törmään siihen usein älykkäiden ja kansainvälistenkin ihmisten joukossa, ja luokittelen sen ilmiönä jotenkin samaan luokkaan kuin Ruotsalaisten vähättelyn. Onko kyse siis alemmuudentunnosta, suomettumisesta vai kasvatuksesta, joka korostaa vaatimattomuutta? RJ1

    VastaaPoista
  2. Marginaaliin? Huomaan, että Pernaan tilannekuva on sama kuin minulla.

    VastaaPoista
  3. Voi kyllä sanoa, että Suomessa on nyt ulkopolitiikassa selvä jako liennytyspolitiikan ja konfliktipolitiikan kannattajiin. Esimerkki liennytyspolitiikasta, Heikki Talvitie: http://sgseura.fi/index.php/10-ajankohtaista/blokit/17-blogi-3

    VastaaPoista
  4. Risto Volanen: Perustelen marginaalia kahdella asialla: yhä kauempana valtavirtatulkinnasta olevalla tilannekuvalla ja myös Vastavalkean kaltaisen disinformaatiosivuston valitsemisella julkaisuväyläksi.

    VastaaPoista
  5. Liennytyspolitiikkaa vastaan tuskin kellään on mitään sanottavaa. On kuitenkin tarkasti erotettava toisistaan kannatettava liennytyspolitiikka ja eräiden Kekkoslandiaan henkisesti jämähtäneiden ajama rähmälläänolopolitiikka. Tämän jälkimmäisen politiikan tunnusmerkkinä on se, että teki Venäjä mitä tahansa kauheuksia itselleen tai ympäristölleen niin Suomen olisi parasta pitää turpansa kiinni ja hiljaa hyväksyä "tosiasiat". Esimerkiksi Krimin anastuksesta ei pitäisi suuremmin metelöidä ja Ukrainaan hyökkäämisellekin on löydettävissä perusteita ja niin edespäin. Onneksi rähmälläänolijat ovat jo niin marginaalissa, että esiintyvät uusnatsien ja muiden provokaattoreiden kirjavassa sakissa.

    Mitä tulee USA:n ja Suomen suhteisiin niin ne ovat faktisesti olleet jo vuosikymmeniä väljähtäneitä ja haalenneita ja luonteeltaan teknisiä. Suomen ja Ruotsin poliittinen ja sotilaallinen lähentyminen, joka toivon mukaan edelleen jatkuu, toi tarpeen päivittää Suomen USA-suhteet samalle tasalle kuin ne ovat perinteisesti olleet USA:n ja Ruotsin kanssa. Se jos mikä on hyvää liennytyspolitiikkaa. USA haluaa edistää Pohjolan maiden suhteita ja kanssakäymistä Venäjän kanssa. Jos joku haluaa tulkita sen pyllistykseksi Venäjän suuntaan niin silloin ei ajeta Suomen, vaan Venäjän asiaa.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Hyvä Rysky, omituista puhetta. Viimeiset kolme vuotta olen julkaissut vain omalla kotisivullani ja joitakin kertoja Suomenmaassa, sitä ennen vain Helsingin Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä, Kanavassa ja Uudessa Suomessa. Kaikki julkiset kirjoitukseni ovat kaikkien käytettävissä. Lisäksi kirjoitan vain omalla nimelläni.

    VastaaPoista
  8. Volanen on lähempänä totuutta, kuin arvaammekaan,aika ja varsinkin historia on sellainen veitikka,että oltuamme varomattomia ja ellen sanoisi typeriä, joudumme pian taas kerran, ehkä turhanvuoksi lyömään päämme kuviteeliseen karjalan mäntyyn.

    VastaaPoista
  9. Volanen on lähempänä totuutta, kuin arvaammekaan,aika ja varsinkin historia on sellainen veitikka,että oltuamme varomattomia ja ellen sanoisi typeriä, joudumme pian taas kerran, ehkä turhanvuoksi lyömään päämme kuviteeliseen karjalan mäntyyn.

    VastaaPoista