perjantai 10. toukokuuta 2019

Punaruskea maailma: Max Blumenthal


Ideat ja ajatukset tarvitsevat aina soihdunkantajia; ihmisiä, joita kuunnellaan ja jotka ovat valmiita kamppailemaan näkemystensä puolesta. He nousevat samoin ajattelevien keskuudessa kunnioitettuun asemaan ja heidän kauttaan omaksutaan oikeaksi koettuja näkökulmia ja mielipiteitä. Tyypillisiä tällaisia mielipidejohtajia ovat puolueiden johtajat, jotka samaan aikaan kaitsevat laumaansa ja nojaavat tämän lauman voimaan vallankäytössään. Poliittisia johtajia on myös toisenlaisia: kirjailijoita, ajattelijoita, filosofeja, toimittajia, kommenttaattoreita. Ylipäätään ihmisiä, joita jostain syystä kuunnellaan ja joiden sanoille annetaan painoarvoa.

Poliittinen johtajuus sisältää yleensä myös tietoisuuden omasta roolista ja omien vahvuuksien tavoitteellista käyttöä omaksuttujen päämäärien hyväksi. Tämä asetelma ei sisällä sinällään minkäänlaista arvottamista, näin inhimillinen vaikuttaminen vain tapahtuu. Digitalisaation myötä vielä enemmän, kun sanoja ja ajatuksia on niin paljon helpompi levittää tehokkailla keinoilla. Samalla on myös helpompaa ja nopeampaa luoda mainetta, rakentaa halutessan henkilöbrändiä oman sanomisen tueksi. Taitavat poliittiset johtajat ovat siihen halukkaita ja kykeneviä.

Monet punaruskean maailman polittisista johtajista ovat toimittajia ja tai toimittajina esiintyviä poliittisia aktivisteja: esimerkiksi Vanessa Beely, Eva Bartlett, Stephen Cohen, Charles Bausman, Julian Assange, Glenn Greenwald, Brian Becker, Caitlin Johnstone ja tämän blogimerkinnän aihe Max Blumenthal. Aina voidaan toki kiistellä siitä, mikä on kenenkin aatemaailma tai toimintatapa, mutta kaikkia näitä, ja monia muita, yhdistävät monet asiat.

Ensinnäkin he ovat niin sanottua valtavirtaa vastaan. Läntisten demokratioiden hallitukset, poliittiset järjestelmät ja mediat ovat vaihtelevissa määrin näiden mielestä väärässä ja jopa petollisia. He asemoivat itsensä totuuden puolesta taisteleviksi altavastaajiksi, jotka yrittävät saada ihmiset heräämään (heidän) todellisuuteen. Tätä ryhmää yhdistää myös Venäjän sympatisointi tai jopa kannatus. Monet näistä hahmoista esiintyvät vakituisesti Venäjän valtiollisilla kanavilla tai jopa työskentelevät niille. Sen sijaan Yhdysvallat saa näiltä toimijoilta erittäin vahvaa tai vielä vahvempaa kritiikkiä. Myös globalisaation vastustaminen ja markkinatalouskritiikki löytyvät useampien näistä agendalta.

Lähi-itä on monen näistä toimijoista kiinnostuksen kohde. Alueen karu tilanne antaa paljon mahdollisuuksia kertoa usein aitojakin tarinoita julmuuksista ja  epäoikeudenmukaisuuksista. Näiden ihmisten keskuudessä Israel on usein painotetusti syyllinen epäinhimilliseen toimintaan ja samalla on mahdollista kritisoida sitä tukevaa Yhdysvaltoja. Netanyahun hallituksen ihmisoikeuksista piittaamaton toimintatapa palestiinalaisia kohtaan on loppumattoman oloinen lähde, josta ammentaa esiin vääryyksiä ja julmuuksia. On myös vahvoja viitteitä siitä, että Venäjän botit käyttävät hyväkseen vasemmistossa laajalti esiintyvää Israel-kritiikkiä.

Max Blumenthal on vuonna 1977 syntynyt lisäys: amerikanjuutalainen toimittaja, kirjailija ja bloggari. Hänen isänsä Sidney Blumenthal on tunnettu toimittaja, kirjailija ja demokraattihahmo, joka toimi myös Bill Clintonin esikunnassa Valkoisessa talossa. Nuoremman Blumenthalin ura alkoi edistyksellisistä, sikäläisittäin vasemmistolaisista julkaisuista. Hän on keskittynyt nimenomaan lähi-idän asioihin, toimien muun muassa Libanonissa Al Akhbar -lehden kolumnistina. Hän erosi tuosta työstä vuoden 2012 puolivälissä, omien sanojensa mukaan  protestiksi lehden Syyrian presidentti al-Assadia ymmärtävälle linjalle. Hän on kirjoittanut moniin yhdysvaltalaisiin julkaisuihin, mutta on keskittynyt nyt omaan The Grayzone -sivustoonsa.


Artikkelien lopussa oleva Blumenthalin esittely Grayzone-sivustolla. 

Blumenthalin keskeinen kiinnostuksen kohde on Israel ja palestiinalaisten asema siellä. Hän kritisoi hyvin voimakkaasti Israelin valtion toimia ja hänen esittämiään näkemyksiä pidetään jopa antisemitistinä.

Blumenthal on myös kärkäs toimimaan äärioikeistoa vastaan. Hän piti Maidanin kansannousua Ukrainassa pitkälti uusnatsien ja Yhdysvaltain hallinnon toimena. Tämä vastaa täysin Kremlin esittämiä näkemyksiä tilantesta. Blumenthal on käynyt Suomessakin ja teki matkalta pienoisdokkarin 612-marssista.

Blumenthal on tyyliltään heittäytyvä ja isoeleinen. Hän kuvaa näkökantansa voimakkaasti ja suurin sanoin, kaihtamatta ärpäköitäkään laatusanoja. Hänen kärjistävä tyylinsä vetoaa samanmielisiin ja aiheuttaa muissa helpoasti vieroksuntaa. Hänen laaja tuotantonsa eri medioissa kertoo hyvin tehokkaasti hänen jyrkistä asenteistaan. Blumenthalin toiminnasta tulee mieleen nopeutettu ja röyhkeytetty Michael Moore.

Vaikka Blumenthal siis markkinoikin itseään toimittajana, niin lehdistönvapaudet eivät hänelle tunnu olevan periaatteellinen asia. Jokin aika sitten Nicaraguassa pidätetty toimittaja joutui Blumenthalin mustamaalauksen kohteeksi. Tämä mustamaalaus julkaistiin Mint Press -sivustolla, joka tunnetaan Iranin kantoja myötäilevänä Assadin puolestapuhujana. Sivuston, kuten itse asiassa myös Blumenthalin, olemus häilyy jossain hyvin kärjistyneen poliittisen aktivismin ja valemedian välillä. Toinen esimerkki muiden journalistien kohtelusta on, kun Blumenthal leimasi RT:lta näyttävästi suorassa lähetyksessä eronneen Liz Wahlin toiminnan pelkäksi poliittiseksi mainostempuksi, jonka tavoitteena oli vain lietsoa Venäjään kohdistuvaa epäluuloa. Eräs toimittaja haastoi juuri Blumenthalin kumppaneineen oikeuteen näiden hänestä levittämien väitteiden takia.


RT on Venäjän valtion kanava, joka myös Suomen valtiollisen arvion mukaan ajaa Venäjän etua journalismin sijaan. Venäjällä RT katsotaan osaksi maan käymää informaatiosotaa länttä vastaan.


Blumenthalilla on hyvin kiinteä suhde venäläiseen mediaan. Hän muun muassa esiintyy jatkuvasti valtiollisella RT-kanavalla. Blumenthal myös osallistui vuonna 2015 RT:n kymmenvuotisjuhlien kunniaksi järjestettyyn keskusteluun ja juhlapäivällisiin. Päivällisten kunniavieraana toimi presidentti Vladimir Putin. Hänen vieressään istui entinen Yhdysvaltain tiedustelupäällikkö Michael Flynn. Flynn joutui paljastamaan myöhemmin saaneensa palkkioksi osallistumisestaan 45 000 dollaria. Myös presidentin pöydässä istunut Yhdysvaltain vihreiden presidenttiehdokas Jill Stein on kieltäytynyt kommentoimasta maksettiinko hänelle palkkio. Niinikään päivällisille osallistunut Max Blumenthal on myös kieltäytynyt kertomasta saiko hän palkkiota. Blumenthal perusti Grayzone-sivustonsa pian Moskovan matkan jälkeen ja on esitetty väitteitä siitä, että hän samaan aikaan vaihtoi monia kantojaan päinvastaisiksi.



Blumenthal asettui voimakkaasti vastustamaan Yhdysvaltain viranomaisten vaatimusta RT-kanavalle rekisteröityä ulkovallan edustajaksi. RT ei lähtenyt käräjöimään päätöksesta, vaan rekisteröityi itse

Russia Insider -verkkojulkaisu on julkaissut vakituisesti Max Blumenthalin juttuja. Russia Insider on voimakkaasti Venäjän valtapoliittisia pyrkimyksiä tukeva sivusto, jota voisi luonnehtia vähintään poliittisesti aggressiiviseksi, jopa propagandistiseksi. Se itse kuvaa olevansa Venäjällä asuvien muualta tulleiden sivusto, joka haluaa ikäänkuin läntisin silmin kertoa Venäjän todellisuudesta sisältä käsin. Anonymous Internationalin vuotamista meileistä on käynyt ilmi, että rahoitusta sivulle on haettu Kremlin toimien tukemisen moniottelijalta, oligarkki Konstantin Malofejevilta. Suoraa tietoa siitä, saiko sivusto rahaa, ei ole, mutta ainakin se yhä pyörii. Malofejevillä on toimivat suhteet useisiin läntisen Euroopan äärioikeistopuolueisiin ja häntä voisi kuvailla eräänlaiseksi kummisedäksi Venäjän ja eurooppalaisen äärioikeiston yhteydenpidossa.



Blumenthal jonglooraa venezuelalaisen supermarketin hedelmäosastolla.

Tässä RT:n levittämässä Blumenthalin raportissa, hän vakuuttaa, että Venezuelassa ei ole ruokapulaa. Itse asiassa hän naureskelee väitteille, että Venezuelassa olisi ruokapulaa. YK:n alainen humanitäärisen avun järjestö on asiasta hyvin eri mieltä. Vajaan kuukauden päästä mieltä on itse asiassa myös Blumenthal, kun hän "todistaa" Venezuelaa koskevasta humanitäärisestä kriisistä.

Jälkimmäinen video ratsastaa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomission nimellä, vaikka juttu toki mainitsee, että kyseiset "todistukset" on annettu oheistapahtumassa (side event). Twitterissä videota jakaessaan Blumenthalin Grayzone tosin sanoo ihan, että "At a Human Rights Council session". Ihmisoikeuskomission kokouksen ohjelmasta ei löydy mitään viittausta tähän tilaisuuteen.

Blumenthal on suositellut eri valemedioihin kirjoittavan Caitlin Johnstonen tekstiä siitä, miten länsivallat valehtelevat  Syyrian tilanteesta, erityisesti siitä miten Assad muka pommittaisi ja kaasuttaisi omia kansalaisiaan. Toinen Assadia puolustava aktivisti, Vanessa Beeley, puolestaan on syyttänyt häntä kopioinnista. Kyseessä oli Syyriassa toimivan siviilipelastusjärjestön Valkokypärien mustamaalauskampanjasta. Kampanjan taustat löytyvät Venäjältä.

Blumenthalin piti pitää vastikään kirjanjulkistustilaisuus washingtonilaisessa, poliittiseen kirjallisuuteen erikoistuneessa kirjakaupassa. Assadia vastustava Amerikansyyrilaisten neuvosto vastusti tilaisuutta, pitäen sitä sopimattomana Blumenthalin Assadille ja tämän toimille ilmaiseman tuen takia.


David Icken sivusto uutisoi peruuntuneeesta kirjanjulkistustilaisuudesta.

Ääriliikkeitä vastaan työtä tekevä Southern Poverty Law Center julkaisi viime keväänä pitkän artikkelin, jossa käytiin läpi vasemmistolaisten sanomisia äärioikeiston ja/tai totalitarististen hallitusten hyväksi. Siinä esitettiin, että äärioikeisto käyttää hyväkseen vasemmistolaisten tyytymättömyyttä. Termiksi tällaiselle poliitiselle synkretialle Alexander Reid Ross antaa punaruskean. Punainen vasemmistosta, ruskea äärioikealta. Suomessa ilmiöstä puhutaan poliittisen akselin vääntymisestä hevosenkengäksi, jossa ääripäät ovat lähempänä toisiaan kuin parlamentaarista poliittista keskustaa. Erityisesti Ross nostaa esiin suhteen Syyrian tapahtumiin, jossa vasen ja oikea äärilaita ovat yhdessä, mutta omista syistään, asettuneet Assadin tueksi.

Blumenthal oli keskeisesti esillä jutussa ja hän vaati ja sai tekstin pois SPLC:n sivuilta. SPLC myös julkaisi anteeksipyynnön tekstistä. Siitä käy ilmi, että Blumenthal ja muut artikkelissa mainitut ihmiset kokivat tekstin väittäneen heidän olevan äärioikeistolaisia, valkoisen ylivallan kannattajia. Blumenthalista kirjoituksessa esitettyjä väitteitä on tarkasteltu tarkemmin täällä ja täällä.

Blumenthal on uuden ajan poliittinen aktivisti: tuottelias mediaosaaja, mielenkiintoinen henkilöbrändi ja kohujen huomioarvot ymmärtävä. Vetävä tyyli, sanoman selkeys ja moraalinen olemus houkuttavat yleisöjä ja näin hän on saanut sananvaltaa. Suuret sanat ja isot väitteet eivät kuitenkaan poista sitä, että kyseessä on totalitaristisia hallituksia puolustava ja heidän sanomaansa ajava poliittinen aktivisti. Hänen toimintaansa ei tässä esitettyjen tapahtumien valossa ohjaa totuuden etsiminen, vaan jotkin ihan muut arvot.

10 kommenttia:

  1. Syksy Räsästä odotellessa kuittaan pääpiirteissään Ryskyn Blumenthal-havainnot oikeansuuntaisiksi, mutta varoitus on myös paikallaan. Nimittäin bloggauksessa esiintyvä Alexander Reid Ross ei ole niin ongelmaton “asiantuntija” tai uskottava “kommentaattori” kuin päällepäin näyttäisi.* Reid Ross pyrkii Blumenthalin lailla käyttämään hyväkseen vallitsevaa tilannetta, jossa asiantuntijuuden kriteerit ovat välillä pahasti hakusessa yhteiskunnallisen keskustelun siirryttyä lähes kokonaan nettiin.

    Reid Rossista holistisemmin: anarkisti-aktivistimme mallintaa maailman tapahtumia, valtioita, kansoja ja eri uskontojen edustajia sen perusteella kuinka hyvin heidän ”kertomuksensa” tukee hänen haukkamaista ja valikoivasti liberaalia maailmankuvaansa. Tarkemmin sanoen, muiden maiden ja kansojen historialliset kokemukset, omatoimisuus ja toiveet sivuutetaan melkein kokonaan.** Heidän tehtävänsä on oikeastaan tukea kaikkialla maailmassa käytävää taistelua Venäjän harjoittamaa imperialismia vastaan siitäkin huolimatta että heidän kärsimyksensä, hätänsä ja toivoton tilanteensa olisi jonkun toisen suurvallan(tai sen asiakasvaltion) kuin Venäjän aiheuttamaa. Muussa tapauksessa tällaiset maat ja kansat voidaan kylmästi kategorisoida Kremlin kellonsoittajiksi, putinisteiksi jne., liberaalin ja demokraattisen Lännen vihollisiksi. Tai vähintään, Putinin hyödyllisiksi idiootteiksi, hänen kanssaan matkustaviksi disinformaatiota ympäriinsä levitteleviksi operaattoreiksi.

    Blumenthal ja Reid Ross ovat varmasti omasta mielestään “suuria ja humaaneja” anti-imperialisteja, mutta viimekädessä sen enempää Blumenthalin sosialistinen internationalismi, kuin Reidin haukkamainen, ekklektinen-liberaali internationalismi ei huomio tarpeeksi hyvin EU:n asemaa osana Länttä ja erityisesti EU:n ja Yhdysvaltojen Lähi-Idässä liian usein eriäviä turvallisuuspoliittisia ja ekonomisia intressejä.

    Asevelisosialidemokraatti

    ----
    *Suomessa lukuisten “länsi-mielisten” Verkkouutisten toimittajien, kokoomusturpoaja Pekka Virkin, Maailma ja paikat-bloggarin kuin eräiden The Eurasian Politician-nettijulkaisun toimittajien voidaan katsoa omaavan "reidrosslaisen" maailmankatsomuksen.

    **Poislukien tietysti terrorismistakin tunnetun PKK:n Syyria -affiliaatit, joiden separatistista Rojava-projektia Reid Ross vankasti tukee:
    http://peacenews.org/2019/01/01/thinking-about-u-s-support-for-rojava-alexander-reid-ross/

    Obs. Tässä aktivisti Reid Rossin “kasperisummamainen” Twitter-analyysi Christchurchin moskeijaiskuista(2019):
    https://twitter.com/areidross/status/1106442245320826880
    Ross kehystää iskun häpeilemättä ja propagandistisesti duginismin eli Venäjän piikkiin, sivuuttaen täysin lähes kaikki muut äärioikeistolaisen terroristin aseessa ja manifestissa olleet nimet, vuosiluvut ja symbolit, jotka viittaavat terroristin omanneen huomattavasti breivikmäisen, läntisemmän ääri-ideologian.

    VastaaPoista
  2. Maailmassa on punaruskeutta ylipäätään vain siksi, koska ihmisillä on ajassamme tapana "äänestää asioita todeksi" ts. ainakin olla uskovinaan todeksi se minkä kokevat lähimmäksi omaa arvomaailmaansa. Jo siinä on kyllin puhdetta viisaalle, että pakottaa puhuttelemansa tunnustamaan ettei tämä oikeasti tiedä tai edes tunne jakamaansa/kehumaansa aineistoa. Siispä, se on pohjimmiltaan totuuden suhteellistamisilmiö.

    Luin sitä minäkin Blumenthalia aikanaan Alternetista. Ja sitten vähän myöhemmin jo katselin Bundestagin rakennuksessa käytyä Blumenthal-Gysi -piiloleikkiä vallan ihmeissäni, että mitäs tämä nyt on olevinaan. Varovainen saa olla; on käsitettävä, että kaikki mistä niin sanotut auktoriteetit varoittelevat ei välttämättä ole oikeasti pahaa, mutta että tästä ei vastaavasti seuraa sen olevan "kunnon tavaraakaan".

    Monastiko inhimillisessä vuorovaikutuksessa siis sorrutaan no sataa neuvostoliitossakin/pitääkö sinun koko ajan harjoittaa neuvostovastaista propagandaa -efektiin? Sanoa ösähdetään nyt jotain sanoakseen, sanotaan jostain ihan kummallisesta syystä juuri päinvastoin kuin edellinen, makeillaan edellistä puhujaa, pyritään provosomaan häntä ja niin edelleen loputtomiin. Niinpä, missä tarve niin sinnepä lennähtää oitis myös tämän ajan niin sanottu asiantuntija, toimittaja tai mediapersoona. Sehän elää konflikstista!

    Ryskyn bloggauksen arvo on siis siinä, että hän täysin oikein muistuttaa lukijoita käsittelemänsä nimihenkilön olevan vain yksi meidän aikojemme konfliktista elävistä "poikkeusihmisistä", vaikka hänellä ehkä onkin enemmän sisäsiistit tavat kuin joillakuilla toisilla vastaavilla. Heillä, joita joutaa sen suuremmin arpomatta mainita esimerkiksi törkyturviksi/videoprovokaattoreiksi.

    VastaaPoista
  3. Konstantin Malofajev tulee olemaan Venäjän seuraava johtaja,hänen Tsargrad kanavansa tavoittelee maan muuttamista perustuslailliseksi monarkiaksi,ikä onkin ymmärettävää, monikultuurisen kokonaisuuden kasassapitämiseksi.

    Kuten olemme havainneet,esimerkiksi Yhdysvalloista,kun symboolinen valta ja polittinen valta on samassa persoonassa,maalla ei mene lainkaan loistavasti,aina on puolet kansasta suurinpirtein tyytymätöntämikä tuottaa, varsinkin monikultuurisessa kansakunnassa varsinaisen kuoleman,hajoamisen vaaran.
    Tsaarin,vaikkapa Romanovien paluunn kautta venäläinen kansakunta voi saada armon ja anteeksiannon menneen vuosisadan tragedioista.
    Malofajevin ja Tsargrad kanavan perustamisessa on ollut mukana Fox kanavan ensimäinen päätoimittaja,joten kansaivälinen polittinen järjestelmä on paljon moniulotteisempi,mitä liberaalissa mediassa annetaan ymmärtää.
    Ennustan Malofjeville loistavaa polittista tulevaisuutta.

    VastaaPoista
  4. Arvostetussa kansainvälisen politiikan ilmiöitä sekä suomalaista ulko ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevässä sitoutumattomassa verkkolehdessä -The Ulkopolitistissa- oli jo useita vuosia sitten julkaistu näitä vasemmistolaisia länsivastaisia vastahegemonisteja/salaliittokommadoja analysoiva ja näiden aatemaailmaa kuvaileva edelleen validi artikkeli.

    Tämänkaltainen alunperin juurikin vasemmistolaisille tyyppillinen aatemailma on nykyään varsin tavallista myös Venäjä-mielisten näennäisesti kansallismielisten pseudo-nationalistien keskuudessa:

    "1.hänelle ”länsi” on kansainvälispoliittinen blokki, joka toimii yksissä tuumin muita vastaan (enimmäkseen salassa), ja jota muiden kannattaisi yhtälailla yksissä tuumin vastustaa;

    2.hänelle ”lännen” ulkopoliittinen toiminta on koordinoitua, etupäässä pahantahtoista imperialismia, neoliberaalista riistoa ja maailmanherruuden ylläpitämistä (kts. öljysodat Libyassa ja Irakissa, tai mineraalisodat Afganistanissa ja Malissa);

    3.hänen mielestään lähes kaikkien poliittisten kriisien takana on tavalla tai toisella lännen näkymätön käsi.Usein siihen liittyy vielä useiden valtioiden, virastojen ja kansainvälisten organisaatioiden laajuinen salaliitto, jonka jäsenistä kukaan ei paljasta totuutta, ellei sitten oikeat mielipiteet omaaville blogspot-bloggareille ja pseudo-journalistiille (kts. Libyan ja Syyrian kansannousut).

    4.hänelle BRICS edustaa geopoliittista blokkia, jonka päätehtävänä on vastustaa länsimaiden hegemoniaa (näin tosin saattaa käydä paremmissakin piireissä);


    5.hänelle mikä tahansa valtio, joka on ”lännen” painostavan diplomatian kohteena on uhri, joka ei ole tehnyt mitään väärin, ja jota tulee puolustaa (esimerkki Iraniin liittyen);

    6.hän suhtautuu ”länsimaiseen valtavirtamediaan” (käsittäen sen yhtenä epämääräisenä kokonaisuutena, joka edistää samaa näkökulmaa) epäluotettavana propagandakanavana….

    7.…mutta hänellä ei ole pienintäkään ongelmaa länsimaisen valtavirtamedian mielipiteitä vastustavien blogien tai vaihtoehtoisten medialähteiden sisällön kritiikittömässä omaksumisessa;

    8.hän huolestuu suuresti sisäisen opposition murskaamisesta ja länsimaisesta fasismista, kun Occupy-liikkeen jäseniä, globalisaatiota, sotaa, öljynporausta, EU:ta tai Natoa vastustavia aktivisten pidätetään mielenosoitusten yhteydessä…

    9.… mutta hänellä ei ole pienintäkään ongelmaa kun hänen kannattamansa johtajat vangitsevat poliittisia toisinajattelijoita,opposition edustajia ja ihmisoikeusaktivisteja säännöllisesti; "

    https://www.ulkopolitist.fi/2013/04/08/foliohattujen-paraati/

    VastaaPoista
  5. Konstantin Malofajev on nimi joka kannaattaa muistaa,hänellä on selvästi polittisia ambitioita,vaikkapa maan seuraavaksi johtajaksi.
    Hänen perustamansa Tsargrad kanava,jonka perustamisessa häntä avusti amerikkalaisen Fox kanavan entinen päätoimittaja.
    Malofajev toimii liikkeessä missä tavoiteena on keisarillisen Venäjän restauraatio perustuslaillisen monarkian muodossa.

    Kuten Yhdysvalloista olemme havainneet polittisen vallan ja valtion symboolisen vallan yhdessähahmossa oleminen ei välttämättä ole paras mahdollinen tilanne,kuten parhailaan havaitsemme,vähintään puolet kansakunnata on tyytymätön kulloiseenkin symboliin,presidentiin.

    Luonteva tilanne valtiomuodon muutokselle olisi Putinin presidenttikauden päättyminen,silloin jokin Romanoveista voisi tehdä paluun Tsaariksi.


    VastaaPoista
  6. Ehkä vielä pari faktaa, jotka Rysky kuitannee hiljaisuudellaan oikeiksi. Tai sitten kumoaa ne Kreml-vapaiden, arvostettujen eurooppalaisten ja amerikkalaisten Syyria-tutkijoiden, asiantuntijoiden ja aihelmatiikkaa koskevan kirjallisuuden avulla:

    1) Anarko-internationalisti Alexander Reid Ross ei ole m-i-n-k-ä-ä-n-t-a-s-o-n Syyria-asiantuntija, vaan omalla erikoisella, amerikkalaisella anti-imperialistisella tapaa Syyrian sotaa disinformatiivisesti freimaava aktivisti.

    Hänen ja Maxin sijaan suosittelen seuraavaa kirjaa kaikille niille, jotka haluavat kokonaisvaltaisemman ja objektiivisemman kuvan tästä verisestä sodasta;”The Battle for Syria: International Rivalry in the New Middle East":Christopher Phillips.(2016)

    2)R:”Assadia vastustava Amerikansyyrilaisten neuvosto vastusti tilaisuutta, pitäen sitä sopimatt”

    Kyseessä oleva Amerikansyyrialaisten vaikutusjärjestö (s.2005) on tunnetusti lähellä Syyrian Muslimiveljeskuntaa, joten tämä vastustus oli täysin odotettua. Oletettavasti mm. siksi että Blumethal saattaa tuoda kirjassaan esiin myös faktojakin, jotka eivät imartele Syyrian ikhwanlaisia ja heidän valtiollisia tukijoitaan.

    Muitakin Amerikansyyrialaisia järjestöjä on toki olemassa. Syyrian sisällissota, kysymys siitä miten Yhdysvaltojen tulisi suhtautua siihen jakaa Yhdysvalloissa (ja muualla maan ulkopuolella!) asuvia syyrialaisia. Tämä ”Assadia vastustava Amerikansyyrialaisten neuvoston” on kuitenkin liputtanut Syyriassa tapahtuvan hallinnonvaihdon puolesta jo ennen tätä sotaa.

    Asevelisosialidemokraatti

    VastaaPoista
  7. Olen luottavainen että Ryskyllä ei ole mitään tekemistä maamme nuorten, usein Kokoomukseen kuuluvien, ns. virkkiläisten turpo-aktivistien kanssa, mutta varoitus lienee silti paikallaan juuri Syyriaan liittyen.

    Eräs Virkin lähipiiriin kuuluva toimittaja, joka tituleeraa itseään myös turvallisuusanalyytikoksi (erikoistumisalueinaan Lähi-itä ja Turkki) levittää toistuvasti reidrosslaista Syyria-narratiivia.

    Tämän kyseenalaisen operaattorin tarkoituksellisen yksipuoliselle eli disinformatiiviselle kertomukselle tyypillisin piirre lienee siinä, että hän painaa systemaattisesti villaisella Yhdysvaltojen, mutta erityisesti Turkin, Qatarin, Saudi-Arabian ja UAE:n merkittävän roolin -Assadin, Venäjän ja Iranin rinnalla!-Syyrian sisällissodan raaistumisessa ja pitkittymisessä.

    Tämän lisäksi tämä ”asiantuntijanakin” esiintyvä toimija regressoituu nopeasti Syyrian sodasta puhuttaessa väittämään misinformatiivisesti, että Assad olisi masinoinut koko opposition jihadisoitumisen. Mainittakoon sekin, että "asiantuntijamme" ystäviin -ja kenties tietolähteisiin?- lukeutuu eräs Syyrian opposition edustaja, jonka mukaan ISIS, AlQaida ja PKK ovat Assadin proxyjä. Aktivistimme näyttää nojautuvan vahvasti Robin Yassin Kassabin ja Leila al-Shamin Burning Country: Syrians in Revolution and War (2016)-kirjan vallankumousromanttiseen Syyria-kertomukseen, jonka Aleppoa 2012 koskevat "faktat" tai havainnot eivät saa tukea varsinaisilta Syyria-asiantuntijoilta enään tänään.

    Kauniiksi lopuksi, kyseinen ”asiantuntijamme” osallistui aktivisti Virkin lailla merkittävällä tavalla twitosfäärissä kansanedustaja Al Taen muiluttamiseen tai ”iranisoimiseen”. Esittäen Virkin lailla Al Taeasta monenlaisia väitteitä, mutta faktoja tms. hän ei näiden väitteitensä tueksi koskaan vaivautunut esittämään.


    Asevelisosialidemokraatti

    VastaaPoista
  8. "Kauniiksi lopuksi, kyseinen ”asiantuntijamme” osallistui aktivisti Virkin lailla merkittävällä tavalla twitosfäärissä kansanedustaja Al Taen muiluttamiseen tai ”iranisoimiseen”. Esittäen Virkin lailla Al Taeasta monenlaisia väitteitä, mutta faktoja tms. hän ei näiden väitteitensä tueksi koskaan vaivautunut esittämään. "

    No, Al-Taee myönsi itse postaustensa aitouden, joten se siitä "iranisoinnista".

    Sinulla on agenda Iranin valkopesijänä, se on käynyt todella selväksi kommenteistasi. Ei siis yllätä yhtään, että yritätä vähätellä Al-Taeen antisemitistisiä ja iranin teokraattista diktatuuria ihannoivia mielipiteitä.

    Ja mitä tulee Al-Taen esittämään katumukseen ja anteeksipyytelyyn, luottamus ei palaudu itsestään vaan se pitää ansita. Nähtäväksi jää, voiko Al-Taen katumuksen vilpittömyyteen luottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”No, Al-Taee myönsi itse postaustensa aitouden, joten se siitä "iranisoinnista”.

      ”At the same time, not every Shia armed group is a proxy of Tehran. Conflicts between Shia militias over ideological, political, and commercial interests are plentiful, and tracking these tensions can help expose key vulnerabilities and trends.”(Phlipp Smyth)

      Maailman shiamuslimit kuin sunnimuslimit eivät ole yksi yhtenäinen, homogeeninen joukko. Myös he eroavat toisistaan etnis-kulttuurisesti kuin teologisesti perusteltujen yhteiskuntavisioittensa puolesta. Tämä havainto on totta myös Irakin shiamuslimien kohdalla.

      Ja ihan samalla lailla, nyt sanotun perusteella sinua (ja Virkkiä) voitaisiin pitää evenkeelis-jihadistisen Trumpin hallinnon ja Iraniakin totalitäärisemmän Saudi-Arabian (Huom. jonka edustama wahhabismi on tutkitusti kaikista sunnilaisuuden muodoista lähimpänä talibaanien, AlQaidan, ISIS:ksen ja lukuisten Syyrian salafi-kapinallisten edustamaa islamia!) etujen ajajana. Perusteleppa nyt siis, että et ole tällainen Suomen ja EU:n turpo/talousintressien kannalta komprementoitunut toimija!?

      ”Sinulla on agenda Iranin valkopesijänä, se on käynyt todella selväksi kommenteistasi. Ei siis yllätä yhtään, että yritätä vähätellä Al-Taeen antisemitistisiä ja iranin teokraattista diktatuuria ihannoivia mielipiteitä.”

      Ns. sekulaari PKK-etnonationalisti Anter Yasa ja turpoaktivisti Virkki eivät ole vieläkään tuottaneet tarkentavia faktoja todisteeksi siitä, että Al Tae olisi Teheranin käsiohjauksessa. Puhetta maailmaan mahtuu ja kenestä tahansa voi näköään sanoa mitä vain nykyään, mutta kun pyytää niitä tarkentavia, tämän keissin lopullisesti sinetöiviä faktoja, niin saa vain hiljaisuuden osakseen. Tai älyllisesti epärehellisellä tavalla väitetään kommentaattorin allekirjoittavan islamilaisessa maailmassa yhä valitettavan yleiset antisemiittiset mielipiteet jne. Suoraan sanottuna, tällainen on ihan perus-trumplaista, r****läistä, jihadistista ja ”isän maallista” touhua. Manikealaista, mustavalkoisesti maailmaa ja ihmisyyttä mallintavaa lapsellista jokeltelua.

      Koska kuitenkin uskon ihmiseen. Uskon sinuunkin eli ole hyvä ja esitä nyt s-i-n-ä minulle Yasan ja Virkin yleistä ”Al Tae on Iranin etujen puolustaja”-väitöstä syvällisemmin ja analyyttisemmin, että hän on sellainen, eikä vain suht tavallinen shiataustainen suomen-irakilainen kokemuksineen ja ajatuksineen?*

      ”Ja mitä tulee Al-Taen esittämään katumukseen ja anteeksipyytelyyn, luottamus ei palaudu itsestään vaan se pitää ansita. Nähtäväksi jää, voiko Al-Taen katumuksen vilpittömyyteen luottaa.”

      Hienoa, jostain olemme sentään samaa mieltä.

      Asevelisosialidemokraatti

      ----
      *Tässä huomio nyt niihin Al Taen linkkaamiin Irakin uskonnollisiin johtajiin, heidän poliittisiin ja sotilaallisiin organisaatioihin ja eurooppalaisten/amerikkalaisten asiantuntijoiden arvioihin siitä, pidetäänkö niitä pro-iranilaisia vai ei?(Huom. nämähän arviot yleensä muuttuvat aika ajoin kuten Muqtada al-Sadrin tapaus osoittaa meille!). Sitten bonuskyssä juuri sulle; minkä takiat luulet että Al Tae kutsuu eräässä Facebook-komskassaan erästä tunnettua pro-iranilaista poliitikkoa (Nuri al-Malikia) diktaattoriksi?

      Poista
    2. Tässä odotellessa sijun ja turpoaktivisti Virkin* tarkempia todisteita kovalle väittämälleen** kansanedustaja Al Taesta Teheranin marionettina, tarjoan hänestä uusia verifioitavissa olevia tietoja, jotka nopeuttavat työtänne Al Taen ”suomettuneen” olemuksen valottamisessa.

      Al Taen Irakin irakilaisiin ystäviin kuuluu mm. tunnetusti irakilaismielisen shiajohtaja Abdul Majid al-Khoein (+2003) lähisukulaisia kuin erään merkittävän amerikkalaisen pro-Nato -ajatushautomon irakilainen ohjelmanjohtaja. Nimiä en kuitenkaan mainitse, vaan saatte nyt vain i-t-s-e tehdä enemmän tutkimustyötä, jotta voitte lopullisesti todistaa suomalaiselle yleisölle -kuten teidän selkärankaisina ja vastuullisina länsimaisina ihmisinä kuuluu!- että kansanedustaja Al Tae on Iranin etujen, ei Irakin irakilaismielisten ja Suomen, etujen puolustaja.

      Ja vastaavasti, mikäli ette pysty tätä todistamaan, odotan teidän tai vähintään Herra Virkin pyytävän Uudessa Suomessa, Verkkouutisissa tms. anteeksi Al Taen törkeää mustamaalaamista Iranin vanhan kaartin ajatollahien käskyläiseksi.

      Asevelisosialidemokraatti

      --
      *Kokoomusturpoaktivisti Pekka Virkki on taatusti iloinnut desanttibäckmanlaisella raivolla Suomea ja EU:ta tämän tapauksen tiimoilta maailmalla ryvettäneen uussuomalaisen ”islam -ja maahanmuuttokriitikko” Kenneth Sikorskin artikkeleista pro-trumplaisessa Gatestone Institutessa.
      Taisipa desantti Bäckmann itse myös ottaa sangen virkkimäisen asenteen Al Taehen, kun Taen varhaistuotannosta uutisoitiin. Totisesti, tässä tulevat lihaksi Ryskyn sanat:”Suomessa ilmiöstä puhutaan poliittisen akselin vääntymisestä hevosenkengäksi, jossa ääripäät ovat lähempänä toisiaan kuin parlamentaarista poliittista keskustaa.”

      **Al Taen homofoobiset ja antisemiittiset mielipiteet ovat faktoja, joita hänen on syytäkin katua. Sen sijaan kaikki Virkin ”pro-iranilaisiksi” luokittelemat Al Taen kommentit eivät niitä ole. Virkki ei yksinkertaisesti omaa tarpeeksi shia/Irak/Irak -asiantuntijuutta. Tämän lisäksi hän kehystää asiat monokausalistien tavoin harkitun disinformatiivisesti. Kts. https://uusimaanpuolustus.blogspot.com/2019/04/hussein-al-taeen-tapaus.html

      Poista