tiistai 25. maaliskuuta 2014

Vieraskynä: Uusi näkökulma Venäjään



Julkaisen mielelläni vieraskynä-kirjoituksia blogissani. Tämän on kirjoittanut YTT Susanna Hast työskentelee Genevessä IHEID:ssä (Graduate Institute of International and Development Studies) tutkijana.

Albert Einsteinin mukaan sama mieli, joka on kehittänyt ongelman, ei voi ratkaista sitä. Tämä tarkoittaa sitä, että ratkaistakseen ongelman ihmisen täytyy ajatella ennakkoluulottomasti ja avoimella mielellä. Venäjän ja länsimaiden suhteiden ollessa ajautumassa umpikujaan Einsteinin oivallus kuulostaa viisalta.

Tapahtumat Ukrainassa – Venäjän aggressiivisuus Krimillä - ovat herättäneet sekä pelkoja että konreettisia pakotteita länsimaissa Venäjää kohtaan. Suomessa ei mene päivääkään etteikö haastateltaisi asiantuntijoita, jotka arvioivat Venäjän ulkopolitiikan linjaa, mahdollisia uhkia Suomelle tai Nato-jäsenyyden tarvetta. Presidentti Putinia verrataan toistuvasti Hitleriin ja Venäjästä puhutaan nyt isoon ääneen uhkana.

Eurooppalainen ja yhdysvaltalainen strategia, jolla pyritään vaikuttamaan Venäjän ulkopolitiikkaan on niin sanottu häpäisy ja tuomitseminen (eng. shaming and blaming), jolle on vankka kannatus. ”Jotain on tehtävä”, ”Venäjä on pysäytettävä” ja ”emme voi hyväksyä Venäjän toimia Krimillä” ovat argumentit, joihin häpäisy ja tuomitseminen perustuvat.

Vastuullisen ja oikeudenmukaisen politiikan näkökulmasta Venäjän miehitys Krimillä on tuomittava teko. Mutta jos ajatellaan sitä, millaisia seurauksia häpäisy ja tuomitseminen aiheuttavat, voidaan häpäisy kyseenalaistaa tehokkaana menetelmänä vaikuttaa Venäjän politiikkaan. Häpäisyyn on nimittäin kaksi reagointitapaa, joista kumpikaan ei edistä konfliktin ratkaisua: hyökkäys tai vetäytyminen. Sen verran ymmärrämme Venäjän ulkopolitiikkaa ja Putinia, että mitä todennäköisemmin valinta on hyökkäys ennemmin kuin vetäytyminen.

Vetäytyminen on epätodennäköisempi reagointitapa, sillä se olisi todennäköisesti Putinin uran loppu. Kuuban ohjuskriisin yhteydessä tosin nähtiin kuinka Nikita Hruštšov luopui Kuubasta ydinsodan pelossa. Panokset olivat liian kovat jatkamaan kiistaa vaikutuspiireistä ydinaseet kainalossa. Seuraukset Hruštšoville kotimaassa olivat huonot – hänet syrjäytettiin vuonna 1964. Niin kauan kun Venäjällä ei nähdä suursodan vaaraa, peliä ollaan valmiita pelaamaan pitkälle, ja Putinin johtama ulkopolitiikkaa tulee etääntymään kansainvälisen yhteisön säännöistä ja normeista yhä kauemmas reaktiona läntisen maailman suhtautumiseen.

Sen lisäksi, että häpäisy ei ole välttämättä tuottoisa lähestymistapa Venäjän valtiovallan suhteen, johtaa se myös lisääntyvään venäläisvastaisuuteen Euroopassa. Yksittäiset venäläiset eivät ole vastuussa tapahtumista – eivät vaikka ovat itse valinneet Putinin (ei niin vapailla) vaaleilla maan johtoon. Venäläisvastaisuuden seurauksena taas voi olla se, että kansa tukee yhä enemmin Putinin linjaa puolustaessaan omaa kansallis- ja omanarvontunnettaan. Epäluulon ja vastakkainasettelun kierre on valmis.

Euroopassa on nyt vireillä poissulkemisen politiikka, jossa Venäjä henkilöidään Putiniin. Helposti unohtuu, että poissulkeminen oli myös kylmän sodan vallitseva käytäntö ja johti tavallisten ihmisten poissulkemiseen. Kulttuuri-, koulutus- ja tutkimusvaihdon täytyy jatkua ja lisääntyä Venäjälle, jotta ruohonjuuritasolla pystytään edesauttamaan yhteisymmärrystä ja vuoropuhelua Venäjän ja venäläisten kanssa.

Ehdotankin uusia kysymyksenasetteluja, kun mietimme mitä Suomen, Euroopan ja Yhdysvaltojen on tehtävä Putinin ja Venäjän suhteen: Miten voimme positiivisesti vaikuttaa Venäjään? Miten voimme tukea demokraattista Venäjää? Miten voimme edesauttaa vuoropuhelua? Putinin politiikan tuomitsemisesta ei tarvitse luopua – suvereenin valtion tilan loukkaus ja siitä koituva kärsimys paikalliselle väestölle eivät ole kansainvälisten normien mukaista. Siitä huolimatta edellämainitut kysymykset pitäisi liittää mukaan keskusteluun, jotta voimme yrittää kehittää uusia strategioita Venäjän vaikuttamiseen ja pyrkiä ehkäisemään poissulkemisen ja vihamielisyyden mielialaa. On myös ensiarvoisen tärkeää yrittää ymmärtää Venäjää ja sen intressejä, vaikkei niitä hyväksyisikään.

Ukrainan kriisi on osoittanut sen, että elämme vahvasti kylmän sodan jälkeistä aikaa, jossa yhdestä historian aikakaudesta ei olla vielä täysin astuttu uuteen. Vanhaa mentaliteettia ei kannata tuoda mukana aikakaudesta, jossa rakennettiin rajoja Euroopan mantereella yhteistyön sijaan.

Einsteinin mukaan tärkein ihmiskuntaa haastava kysymys on: ”Onko universumi ystävällinen paikka?” Einsteinin mukaan, tämä on perustavanlaatuisin kysymys, johon jokaisen täytyy etsiä vastausta.

Susanna Hast 
YTT
IHEID




1 kommentti:

  1. Hyvä lisä keskusteluun!
    Ongelma ns. demokratiakehityksen tukemisessa Venäjällä on se, mihin onkin nyt herätty, ettei sitä ole ollut. Avoin demokratia on V:llä ottanut takapakkia. Kuinka sellaiseen kehitykseen voi V:ää kannustaa mihin Putinilla tai valtiokoneistolla ei ole mitään halua, ja joka kokee sen uhkana? Pidän sitä liki mahdottomana.
    Parempia tuloksia Venäjän maankaappausten estämiseen kuvittelen tuottavan kova, sotilaallisen voiman näyttö Venäjään päin. Vain Nato voi sen tehdä. Kauppaa ei myöskään tarvise lopettaa - eikä se yhtä tehokasta/nopeaa varmasti olisikaan.

    VastaaPoista